Kun ensimmäiset saamelaisten esi-isät saapuivat 1000 eaa. Karjalankannaksen kautta Kaakkois-Suomeen, he kohtasivat toisen väestön, joka puhui saman länsiuralilaista kielen eri murretta – tai ehkä murre oli jo muuttunut omaksi kielekseen, jolloin tulokkailla olisi saattanut olla vaikeuksia ymmärtää sitä. Kumpikin väestö oli lähtenyt Volgan mutkasta liikkeelle. Niihin aikoihin laajoilla alueilla oli ollut vakava pitkäaikainen väestöllinen kriisi, ilmaston viileneminen, jonka seurauksena väki oli vähentynyt dramaattisesti. Ehkä se pakotti ihmisiä vaihtamaan kotiseutuaan. Suomenniemen ja Itä-Karjalan isoja vesistöjä asuttanut väestö oli lähtenyt ehkäpä ensimmäisenä länsiuralilaisista väestöistä, jota kuinkin samoihin aikoihin kuin mari ja mordva eriytyivät uralilaisista kansoista 1700–1500 eaa. Se kulki samaa vesireittiä Ylä-Volgalta Karjalankannakselle kuin saamelaisten esi-isät muutama sata vuotta myöhemmin. Tai voi olla niinkin, että tämä väestö, saamelaisten esi-isät ja eräät toiset länsiuralilaiset ryhmät lähtivät Volgan mutkasta liikkeelle samaan aikaan, mutta saamelaisten esi-isien lisäksi joitain toisia ryhmiä jättäytyi Laatokan ja Äänisen alapuolella Valkeajärven ja Ilmajärven välille pitkäksi aikaa. Näistä saamelaisten esi-isät suuntasivat kulkunsa myöhemmin Karjalankannakselle. Tuntematonta länsiuralilaista kieltä puhuva väestö jäi altavastaajaksi saamelaisten esi-isien levittäytyessä Pohjanlahden rannikolle puolen tuhannen vuoden aikana niin, että se vaihtoi kielensä ja siitä jäi monia sanoja saamen kieleen. Tämä tuntematonta länsiuralilaista kieltä puhuva väestö eli Suomenniemen järviseudulla. Siksi saameen omaksutut sanat ilmoittavat maastossa kulkemiseen liittyvien kohteiden yleisnimiä, jotka tarkoittavat vesistöjen välissä oleva maakannasta, välijokea, jokea tai järveä, sekä isojen vesistöjen nimiä, kuten Koitere, Päijänne, Ähtäri, Saimaa, Imatra tai Inari, joka mahdollisesti oli omaksuttu saameen jo etelässä. Tämän tuntemattoman kielen läheisiä sukukieliä olivat saamen lisäksi ainakin merja ja muroma sekä Valkeajärven lopilaisten ja Olhavan tšuudien kielet.
Lähteet:
Valter Lang: Homo Fennicus, SKS 2020, s. 104, 256–257.
Jaakko Häkkinen: Kielet Suomessa kautta aikain.