Niinpä, onko Vartion teksti novelli vai proosaruno? Novellissa seurataan yhtä henkilöhahmoa, mitä enemmän hän on taustalla, sitä piirteettömämpänä hänet esitetään. Tekstin edetessä päähenkilö tuli yhä piirteellisemmäksi. Novelli asettaa yhden kysymyksen, johon se vastaa. Tällöin henkilöhahmon rooli tuo ratkaisua esiin. Novellin päähenkilönä voi olla myös paikka. Se on ainoa muuttumaton elementti, kaikki muu on muutoksenalaista. Toimiessaan novellina tämä teksti kuvaa keskitettyä tapahtumaa. Tekstin vastavoimana on toisten ihmisten kummallinen käyttäytyminen. Päähenkilö kokee itsensä ulkopuoliseksi. Novellin perusristiriita liittyy päähenkilön vastavoimaan. Perusristiriita on jännite kahden vastakkaisen voiman välillä. Novellissa perusristiriita ja käänne peilaavat toisiaan. Tekstin motiivina lienee (pyhiin)vaellus Vatikaaniin. Sen teema liittyy Vatikaaniin, joka on tekstin otsikko. Tekstissä nousee esiin toisten kulkijoiden äreys ja aggressiivisuus. Se lienee vihje teemasta. Tulee vaikutelma, että kulkijat ovat kuin tressaantuneet eläimet, joita ajetaan ahdasta, aidattua käytävää pitkin jonnekin. Päähenkilö jää ainoana paavin siunausta vaille.
Tekstissä on vastakkain vaatteiden värit ja kunto: päähenkilöllä punainen mekko (Vatikaanikin on punainen, ja pyöreä: jungilaisessa ajattelussa pyöreä tai neliö ovat Itsen symboleja —> Vatikaani on päähenkilö itse) ja toisilla naisilla ruumiillisesta työstä kuluneet ja likaiset vaatteet. Päähenkilö oli myös osaamaton. Koska lähtökohtaisesti päähenkilö ei sopinut joukkoon, eikä hän sopinut myöskään lopussa, oli käänne keskeinen. Hän pääsi palaamaan takaisin lähtöpaikkaan. Päähenkilön vaelluksessa on kyse hermeneuttisesta kehästä, jossa hän kehittyy paremmaksi, tietoisemmaksi. Hän ei ollut vielä valmis ihmisenä.
Mutta mikä tekee tekstistä proosarunon? Tekstin loppuosa (käänne) laajenee alkuosan (alkutilanteen) merkityksen yli. Päähenkilö vertasi itseään arvostelevasti toisiin ja suhtautui itseensä ristiriitaisesti. Sen avasi minulle mekon ja Vatikaanin punaisen värin rinnastaminen. Kaikki tiet vievät Roomaan ja Itseen. Novellitulkinta avaa vaeltamisen merkitystä ja proosarunotulkinta päähenkilöä.
Muutama huomio proosarunosta (lihavoidut sanat sopivat kuvaamaan Vartion tekstiä):
– on sanomaltaan laajempi kuin lyhytproosa, vrt. runo.
– on idealtaan vähemmän konkreettinen kuin lyhytproosa, vaikka kieli on konkreettista.
– on pikemmin kuvaava kuin pohtiva, jos verrataan esseeseen.
– runon minä on pikemmin näkökulma kuin proosan toimija ja kokija.
– runon tyyli on lähempänä kertovaa runoa kuin proosaa, esteettisempi.
