Kirjoittaminen ja kirjallisuus Archives

25.10.2023tekstinaura Ei kommentteja

Jälkikirjoitus

Uudisasukas ei rakentanut Nousun savua -kirjan kansi — Historiakirja, tietokirja ja sukukirja Kemikylän lapinkylästä (Savukoskesta).

Onko mahdollista, että Sotkajärveltä ei saapunutkaan kolmea veljestä Kemikylään? Tulemista ei tue ainakaan tieto, ettei veljesten isää Hannua löydy Kuolajärven voudintileistä. Itse asiassa on mahdollista, että hän olisi ollut tulokas. Kaksi faktaa voivat ohjata tulkintaa tunnistamaan Hannun Kemikylän voudintileistä. Ensiksi Matti Hannunpoika Nousu ja Anna Juhontytär vihittiin vuonna 1699. Kirjauksessa kerrotaan, että he olivat samasta kylästä. Saamelaisilla oli käytäntö, ettei aviopari saa olla toisilleen sukua, ei edes pikkuserkkuja. Toiseksi vuonna 1638 Hannu Hannunpojan osallistui valitukseen talonpoikien harjoittamasta kalastuksesta ja kaskeamisesta lappalaisten mailla. Tuskin hän olisi päässyt tekemään sitä, jos hän olisi saapunut Kemikylään vuosi kaksi aikaisemmin. Tämä tieto syventää näkökulman aikamäärettä.

Kemikylän voudintileistä olen muodostanut Anna Juhontyttären sukupuun: Anna Juhontytär / Juho Heikinpoika / Heikki Hannunpoika / Hannu (Måns / Vallia) Iänjoutsinpoika / Iänjoutsi Tennonpoika / Tenno Tuutianpoika.

Jos Anna ja Matti ovat olleet vähintään kolmansia serkkuja, etsisin Kemikylän voudintileistä Hannu Iänjoutsin aikalaista, jonka nimi on Hannu eikä hänellä ole tileistä tunnistettuja poikia. Sellainen on Hannu (Måns) Päiviänpoika. Hän oli Hannu Iänjoutsin serkku. Molemmissa sukuhaaroissa esiintyy usein nimet Piettar, Hannu ja Juho (l. Iänjoutsi). Hannu Päiviänpoika ei ole voinut lähteä Kuolajärvelle, koska hän oli maksanut Kemikylässä lapinveroa samaan aikaan, kun (arvioni mukaan) veljekset syntyivät.

Matti Hannunpoika Nousun sukupuu: Matti Hannunpoika / Hannu Hannunpoika / Hannu Hannunpoika / Hannu (Måns) Päiviänpoika / Piettar (Pekka/Päiviä) Tennonpoika / Tenno Tuutianpoika.

Nousun suvun sukujuuret palautuvat Kemikylän aivan ensimmäisiin asujiin.

Vuonna 1886 Nousulla kuten muuallakin Kemikylässä muisteltiin uudisasukkaiden saapumista. Muistitieto ei yltänyt ainakaan tietoisesti lappalaisaikaan. Vuoden 1564 jälkeen Tenno Tuutianpoika lähti Kemikylästä Kuolajärvelle. Tuohon aikaan Kuolajärven talvikylä sijaitsi Tenniöjärven tuntumassa. Hänellä oli kolme poikaa, Piettar, Teutia (Antti) ja Iänjoutsi (Juho), joista Kuolajärven ja Kemikylän voudintilien mukaan Teutia palasi Kemikylään takaisin heti 1580 jälkeen. Toiset kaksi veljestä saivat Kemikylässä nautintamaan käyttöönsä pian sen jälkeen.

Lähde:

Andersson, G. A. Kemijärven pitäjien vaiheita, Lapin Kansan kirjapaino 1957, s. 38.
Kemijärvi vihityt 1699: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kemijarvi/syntyneet-vihityt-kuolleet_1698-1710_ik198/1.htm
Kemikylän voudintulit 1563–1620
Kemikylän henkikirjat 1643–1730
Kuolajärven voudintilit 1572–1620

20.8.2023tekstinaura Ei kommentteja

Kemikylässä verovuosina 1620–1730

1620–1643

Vuoteen 1620 mennessä Kemikylässä asui vain kaksi sukua, joiden juuret oli 1500-luvulta. Kutsun näitä sukuja tässä yhteydessä alkuperäisiksi, koska niiden kantaisät olivat kylän ensimmäisen sukupolven asuttajia. Kylän ensimmäinen nimismies Hannu Ikiänpoika ja toinen nimismies hänen veljenpoikansa Hannu Aikianpoika olivat valitut Tenno Tuutianpojasta alkaneesta suvusta. Sen suvun poikia oli kahdeksan vuoden 1643 henkikirjassa, toisesta ei lainkaan. Vuoteen 1620 mennessä Kemikylä oli saanut viisi tulokasta Kuolajärveltä, joiden poikia oli yhdeksän vuoden 1643 henkikirjassa. Lisäksi kolme veljestä oli saapunut Kuolajärven Sotkajärveltä 1630-luvulla ja heistä kaksi oli kirjattu vuoden 1643 henkikirjaan. Sompiosta oli saapunut kaksi miestä 1620 mennessä. Myöhemmin heidät korvasi niin ikään Sompiosta kaksi veljestä, jotka olivat kirjatut vuoden 1643 henkikirjaan.

1643–1667

Vuoteen 1667 mennessä Kemikylän alkuperäiset suvut olivat jääneet selkeään vähemmistöön. Kyseisen vuoden henkikirjaan oli kaksi lappalaista nimetty kun samaan aikaan Kuolajärveltä saapuneiden lappalaisten jälkeläisiä oli viisi. Lisäksi nimismiehet Olli Hannunpoika ja hänen poikansa Piettar (verovuodesta 1680 alkaen) oli valittu tästä joukosta. Sompiosta saapuneiden lappalaisten jälkeläisiä ei tässä vaiheessa ollut enää yhtäkään.

1667–1696

Vuoteen 1696 mennessä Kemikylän alkuperäisten sukujen edustajilla ainoastaan neljällä oli asuinkenttä, Kuolajärveltä saapuneiden jälkeläisillä viidellätoista. Yksi lappalainen oli saapunut Sodankylästä ja asui kylässä vähän aikaa. Kuusi uudisasukasta oli tullut Kemikylään, kaksi ensimmäistä vuonna 1685. Uudisasukkaista vain yksi asui kylässä 1696 jälkeen.

1697–1719

Mahdollisesti vuoteen 1719 mennessä Kemikylän alkuperäisten sukujen edustajia ei enää ollut. Kylää oli koetellut sekä isot kuolovuodet ja useat nälkävuodet. Kuolajärveltä saapuneiden jälkeläisten kahdesta harvalukuisesta suvusta kylää asutti kuusi verolappalaista vielä vuonna 1704. Nimismiehenä jatkoi ainoana sukunsa miespuolisena edustajana Piettar Ollinpoika kuolemaansa 1711 saakka. Hänen pojanpoikansa oli menehtynyt vuonna 1706 nälkävuonna. Nimismiehenä häntä seurasi Matti Hannunpoika Nousu. Uudisasukkailta oli kirjattu kylän 1700-luvun vaihteen henkikirjoihin kolme nimeä, joista Heikki Pekanpoika Halonen eli Pietilä eli Värriö asutti Pikkuarajärveä, Erkki Paavonpoika Halonen eli Karppinen eli Telniö Ulmajansuunmaata ja Juho Matinpoika Karppinen Kehtomaata Solttijoen edustalla likellä Värriöjoen suuta.

1720–1730

1720-luvulla Kuolajärveltä saapuneiden suvuista oli jäljellä yksi, joka kantoi nimiä Nousu ja Lesken. Martti Hannunpoika Noususta tuli kylän nimismies veljensä Matin jälkeen viimeistään vuonna 1727. Kylä sai uusia asukkaita Sompiosta, josta olivat saapuneet Keitzan ja Tenton perheet, myös Piera (Pekka) Heikinpoika (Torju?). Sen sijaan 1720-luvulla kylässä vaikuttanut Erkki Matinpoika on voinut olla paluumuuttaja. Värriön ja Karppisen eli Telniön uudistiloja asutettiin edelleen. Kummassakin päämies oli vaihtunut nuorempaan. Karppisen tila Kehtomaalla oli autioitunut.

Lähteet:

Kemikylän henkikirjat 1600–1730
Sompion henkikirjat 1600–1730
Kuolajärven henkikirjat 1600–1667
Hannula, Petri: Uudisasukas ei rakentanut Nousun savua, Väyläkirjat, 2021.

9.7.2023tekstinaura Ei kommentteja

Kemikylässä verovuosina 1563–1620

Vuoteen 1567 mennessä Kemikylän verolappalaista neljä oli vaihtanut kylää Kuolajärvelle ja yksi uusi oli tullut Sompiosta. Vuosien 1568–1581 väliltä ei ole Kemikylästä voudintilejä, mutta Kuolajärven tilien avulla voidaan hahmottaa muuttoliikettä kylien välillä. Suunta kääntyi Kemikylään 1580-vaihteessa. Vuoden 1582 Kemikylän voudintilissä on viisi lappalaista, jotka olivat saapuneet Kuolajärveltä. Osa heistä oli palannut isiensä maille. Vuonna 1586 Kemikylässä notkahti verolappalaisten määrä, joka elpyi seuraavana vuonna. Silloin oli kirjoilla yksi lappalainen keskimäärän ollessa 5–7 verollista. Tässä ajankohdassa ovat vihavenäläiset voineet tuhota Murharovassa sijainneen lappalaisten talvikylän, mitä vanha kansa on muistellut. Kemikylässä verollisten määrä puolittui kolmeen vuonna 1592 ja elpyi loivasti siten, että vuosina 1598 ja 1599 oli yhteensä 8 miestä, joista kuusi lappalaista sai käyttöönsä nautintamaita ensi kerran. Heistä kaksi oli saapunut Kuolajärveltä.

Kemikylä 1582–1595

Teutia (Olli) Utin(Utijoutsin)poika (1582, 1583–1585, 1586, 1587, 1588, 1589–1591, 1592, 1593, 1594, 1595) <— Saapunut Kuolajärveltä (jossa oli verolla 1576–1580)

Mieliä (Mikko, Mielikirja) Morottanpoika (1582, 1583–1585, 1587, 1588, 1589–1591, 1595) <— Saapunut Kuolajärveltä (jossa oli verolla 1577–1580)

Iivari Ikäpäivän(Ikiän)poika (1582, 1583–1585) <— Saapunut Kuolajärveltä (jossa oli verolla 1572–1581)

Iänjoutsi (Lauri) Aikasarrianpoika (1582, 1583–1585, 1587, 1588, 1589–1591, 1593, 1594) <— Saapunut Kuolajärveltä (jossa oli verolla 1572–1577)
Jupikka Aikasarrianpoika (1589–1591) Tapettiin Pitkän vihan aikana.
Tuutia Aikasarrianpoika (1595) Ei lähtenyt Kuolajärvelle eikä Sompioon.

Teutia Tennonpoika (1582, 1588, 1589–1591, 1592, 1593, 1594) <— Saapunut Kuolajärveltä (jossa oli verolla 1578–1580)
Pekka (Päiviä) Tennonpoika (1583–1585, 1595)
Antti Tennonpoika (1583–1585, 1587, 1595)
Iänjoutsi Tennonpoika (1588, 1589–1591, 1592, 1593, 1594)

Mahdollisesti kyseessä on kolme eri henkilöä, jossa Teutian kristillinen nimi olisi Antti.

Iäntauka Torianpoika (1582) Ei lähtenyt Kuolajärvelle eikä Sompioon.

Tuutia Ionssinpoika (1587) Tulokas, vaikka Kuolajärven tilissä nimeä ei olekaan. Sen sijaan tilissä nimetään isä Ions Tuutianpoika.

Verovuoteen 1606 mennessä Kemikylään oli muuttanut viisi lappalaista Kuolajärveltä ja 1615–1620 välillä Sompiosta kaksi, joista toinen palasi kolmen vuoden päästä. Vasta tässä vaiheessa Kemikylä oli saanut Sompiosta pari asukasta, vaikka kylä muodostettiin ennen vuotta 1563 Sompion ja Kuolajärven alueista. Luonnollisena rajavesistönä oli toiminut Kemijoki siihen saakka. Yksi kemikyläläinen oli siirtynyt Sompioon 1619.

Lähteet:

Kemikylän voudintilit 1563–1620
Kuolajärven voudintilit 1563–1620
Sompion voudintilit 1563–1620

25.3.2023tekstinaura Ei kommentteja

Tornissa

Marja-Liisa Vartion runo “Tornissa” teoksesta Runot ja proosarunot.

Vartion runon keskeisiä asioita ovat vertikaalinen suunta ja kiertäminen, pyöreä muoto sekä laulu. Torni on pystysuuntainen rakennus, usein pyöreän muotoinen. Tornin kerrotaan olevan kaivo (”se oli kivijärkäleistä ladottu kaivo”), joka on muodoltaan samanlainen, mutta maan alla. Tällöin maanpinta rinnastuu runossa kaivoveden pintaan. Aloituslause on puheen tapaisesti ilmaistu. Sen merkitys olisi ’lyyrinen minä oli tornissa ja sen sisällä oli kaivo ja kaivossa kaloja’. Toisaalta ”Minä olin tornissa ja tornin sisällä,” ensimmäinen pilkku erottaa toisenlaisen merkityksen. Sen mukaan lyyrinen minä oli torni (tornin sisällä tarkoittanee mieltä). Pyöreä kaivo jungilaisen ajattelun mukaan edustaa Itseä (ihmisyyden ydin). Vesi edustaa piilotajuista puolta. Värikkäät kalat, jotka kehoillaan toistivat pyöreää muotoa ovat lyyrisen minän eri puolia. Kalat nousivat pystyyn niin kuin on kaivo ja torni ja katsoivat suoraan lyyrisen minän silmiin eli pupilleihin, joiden muoto on pyöreä. Asetelma kertautuu runossa monesti. Laulu on oman Itsen ääntä. Silmä, torni tai kaivo voivat olla runon motiivi.

23.2.2023tekstinaura Ei kommentteja

Viimeiset 300 vuotta vaikuttavat geeneissäni

Dosentti Elina Salmela on julkaissut Kalmistopiirin sivustolla artikkelin, joka käsittelee sukulaisuutta geenitutkimuksen näkökulmasta. Artikkelin mukaan kaikki esivanhempien geenit periytyvät viidenteen sukupolveen saakka. Sen jälkeen periytyvyys heikkenee nopeasti seuraavien sukupolvien osalta. Teoreettinen maksimi havaita vielä sukulaisuutta on kahdeksannen sukupolven kohdalla.

Laadin artikkelissa esitetyn taulukon innostamana sukuni esityksen. Sen vasemmalla puolella oleva numerointi ilmaisee sukupolvea.

0 minä (1964–)
1 Leevi Kristian Hannula (1934–2003) puolisoineen
2 Ande August Hannula (1907–1959) puolisoineen: talollinen
3 Kalle Reeti Juhonpoika Hannula (1876–1945) puolisoineen: talollinen
4 Juho Juhonpoika Hannula (1827–1901) puolisoineen: talollinen
5 Juho Hannunpoika Nousu eli Hannula (1794–1874) puolisoineen: talollinen —> 100 % periytyvää yhteistä dna:ta

6 Hannu Juhonpoika Nousu (1747–1822) puolisoineen: talollinen —> 99,7 % periytyvää yhteistä dna:ta
7 Juho Hannunpoika Nousu (1725–1801) puolisoineen: talollinen —> 97 % periytyvää yhteistä dna:ta
8 Hannu Matinpoika Nousu (1700–1760) puolisoineen: metsälappalainen —> 86 % periytyvää yhteistä dna:ta

9 Matti Hannunpoika Nousu (1677–1750) puolisoineen: metsälappalainen —> 67 % periytyvää yhteistä dna:ta
10 Hannu Hannunpoika (Nousu) (n. 1639–1694) puolisoineen: metsälappalainen —> 46 % periytyvää yhteistä dna:ta
11 Hannu Hannunpoika (n. 1618–1643 jälkeen) puolisoineen: metsälappalainen —> 29 % periytyvää yhteistä dna:ta
12 Hannu Hannunpoika puolisoineen: metsälappalainen —> 17 % periytyvää yhteistä dna:ta
13 Iänjoutsi (Hannu) Aikianpoika puolisoineen: metsälappalainen —> 10 % periytyvää yhteistä dna:ta
14 Aikia Aikianpoika puolisoineen: metsälappalainen —> 5 % periytyvää yhteistä dna:ta

Periytyvä yhteinen dna tarkoittaa esivanhempien osuutta, joilta on dna:ta peritty. Esimerkiksi neljännentoista sukupolven esivanhemmilta on peritty 5 % heidän dna:staan.

Eräillä esivanhemmillani oli täysin saamelainen dna vielä yhdeksän sukupolvea sitten. Puolison valintaan vaikutti käsitys, ettei tämän saanut olla liian läheistä sukua tai leskeytynyt sukulainen avioliiton kautta. Hannu Matinpoika Nousun puolison Kristiinan isoisä oli suomalaista Viirin (Viiripään) sukua. Juho Hannunpoika Nousulla, hänen pojallaan Hannulla ja hänen pojallaan Juholla oli suomalainen vaimo, mistä seurasi, että saamelais-dna puolittui jokaisen jälkipolven aikana. Kolmessa seuraavassa sukupolvessa suvun miehet valitsivat puolisoikseen naisia, joiden esivanhempina oli ollut sekä suomalaisia että saamelaisia.

Suvun asetelman tutkimisen soveltuvat parhaiten isälinja- ja etäserkkutesti. Isälinjatestin avulla seurataan Y-kromosomien ylisukupolvista ketjua pojalta isälle. Etäserkkutestin avulla tunnistetaan sukupuun eri haarojen mies- ja naisgeenisukulaisia. Mutaatiot paljastavat sukulaisuuden, koska ne periytyvät.

Lähde:
https://kalmistopiiri.fi/2022/08/23/olenko-sukua-euran-emannalle-muinaisyksiloiden-nykysukulaisten-tunnistaminen-geneettisesti/

18.12.2022tekstinaura Ei kommentteja

Perhekuntien järjestys Kemikylän rippikirjoissa

Taustaa

Kuolajärven henkikirjat ovat noudattaneet tiettyä järjestystä toistuvasti. Kirjurin käytössä liennyt lista, jonka mukaan verolappalainen oli ilmoittautunut hänelle. Tästä poikkeava vuosi oli 1696, jolloin säännönmukaista listausta ei käytetty. Tällöin lienee luotu lappalaisten saapumisjärjestyksessä kirjattu listaus. Tämän jälkeen seuraavina vuosina noudatettiin vuonna 1696 tehdyn listan järjestystä. Vähitellen lista muotoutui uudelleen. Kirjuri huomioi listassa ensimmäisenä nimismiehen, sen jälkeen häntä edeltäneet nimismiehet, edesmenneet, kylään palanneet sekä listasi loppuun uudet verolappalaiset. Listan perusjärjestys säilyi tunnistettavana ainakin vuoteen 1730 saakka. Lapin lukutaitoiset vuoteen 1723 Kuolajärven lista ei noudattanut henkikirjojen järjestystä. Kuolajärven rippikirjat eivät noudattaneet kummankaan listan järjestystä ja aukeamassa olevan listauksen järjestys saattoi poiketa edellisestä.

Sompion henkirjoissa noudatettiin tiettyä perusjärjestystä uskollisesti ainakin vuoteen 1730 saakka. Listauksessa nimismiehen nimi nousi ensimmäiseksi ja edeltäneiden nimismiesten nimet hänen jälkeensä, sen jälkeen järjestykseen vaikuttivat edesmenneet ja uudet verolappalaiset. Tästä huolimatta henkikirjojen listojen järjestyksestä voi havaita vuosikymmeniä pitkän aukottoman liukuman. Sompion Lapin lukutaitoiset -listaus ei noudattanut henkikirjojen järjestystä. Ison eli Mustan, Arapään tai Pelkosen perhekunnat olivat kukin saapuneet kirjurin eteen oman suvun joukossa sekä Suva, Torju, Luiro, Sakkinen, Wuolappa ja Saunavaara olivat saapuneet yksittäisinä perhekuntina. Sompion rippikirjat taas eivät noudattaneet kummankaan asiakirjatyypin listauksen järjestystä. Rippikirjojen perhekuntien listauksen järjestys säilyi aikakin 1750-luvun vaihteeseen.

Kemikylän henkikirjoissa oli johdonmukainen liukuma verolappalaisten listauksessa ainakin vuoteen 1730 saakka. Nimijärjestykseen ovat vaikuttaneet uusi nimismies, joka listattiin ensimmäiseksi, edesmenneet verovelvolliset sekä uudet lapinveroa maksavat miespuoliset asukkaat, jotka listattiin luettelon loppuun. Kemikylän Lapin lukutaitoiset vuoteen 1723 -lista poikkesi saman ajan henkikirjan nimilistasta, mutta noudatti samaa järjestystä Kemikylän rippikirjan kanssa.

Nimiluettelot välittävät tietoja sukulaissuhteista

Kemikylä kuului Kemin Lapin seurakuntaan, joka erotettiin Kemin seurakunnasta vuonna 1673. Sodankylään rakennettiin kirkko vuonna 1689. Se palveli Suur-Sodankylän asukkaita. Kemin Lapin asukkaiden kristillisen osaamisen kehittymistä seurattiin ja siitä pidettiin kirjaa. Turun tuomiokapitulin arkistossa on säilynyt Kemin Lapin edistyminen Kristinopissa vuoteen 1723 -asiakirja. Se on toiselta nimeltään Lapin lukutaitoiset vuoteen 1723. Se muistutti jäsennykseltään myöhempää rippikirjaa ja kinkerikuulustelukirjaa. (SSH1, s. 228, 244, 255.)

Lapin lukutaitoisissa kunkin kylän alle on nimetty perhekuntia ja arvioitu heidän luku- sekä kristillinen taitonsa. Kemikylän ja Sompion perhekunnista saamelaisten taidot kuulusteltiin ensin, sen jälkeen uudisasukkaiden taidot. Kuolajärvellä uudisasukkaat olivat toimineet jonottaessa omavaltaisemmin. Verrattaessa järjestystä vuoden 1731 rippikirjatietoihin kirjausten perhekuntien järjestys ei säilynyt Kemikylää lukuunottamatta.

Vertailtaessa Lapin lukutaitoisissa missä järjestyksessä perhekunnat kuulusteltiin, saamelaisilta nousi esiin sukulaisuus. Sama sukunimi toistui peräkkäin. Kemikylän kohdalla se tarkoittaisi, että Leskenin perhekunnan esiintyminen Nousun perhekuntien yhteydessä vihjaisi sukulaisuudesta. Nimi olisi listassa ensimmäisenä, koska Hannu Lesken (vanhempi) olisi ollut suvun iäkkäin, sen jälkeen vuorossa oli Matti Nousun nimi. Kolmantena Martti Nousu, vaikka hän oli veljeään vanhempi.

Mahdollisesti Kemikylän Lapin lukutaitoisten lista oli toiminut poikkeuksellisesti kylän rippikirjojen listan pohjana toisin kuin naapurikylissä. Sen vuoksi nimismieheksi valitun Martti Nousun nimi ei noussut rippikirjoissa myöhemmin veljensä Matin nimen yläpuolelle. Tämä oli toiminut kylän nimismiehenä Lapin lukutaitoisten listan aikaan.

Lähteet:

Onnela, Samuli, Suur-Sodankylän historia 1, Jyväskylä 1995.
Lapin lukutaitoiset vuoteen 1723: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6032406909&aineistoId=1862610126
Kuolajärven henkikirjat 1667–1730
Sompion henkikirjat 1667–1730
Kemikylän henkikirjat 1667–1730
Kuolajärven rippikirjat 1718–1727
Sompion rippikirjat 1731–1757
Kemikylän rippikirjat 1731–1757

27.8.2022tekstinaura Ei kommentteja

Olli Hannunpoika Wuolo/a

Kemikylä sai uusia veronmaksajia 1760-luvun molemmin puolin. Eräs heistä oli Olli Hannunpoika Wuolo.

Samuli Onnela kertoo teoksessa Suur-Sodankylä II sivulla 30 Olof Hansson Wuolon asuneen isänsä tilalla Kemikylässä vuonna 1763. Matti Enbuske kertoo kirjassaan Vanhan Lapin valtamailla sivulla 340 samasta henkilöstä, josta hän käyttää nimeä Olli Hannunpoika Wuola, olleen Karppisia Kemikylästä. Hänet on merkitty vuoden 1758 veronkantokirjaan uutena veronmaksajana.

Suomen lappalaiset II -teoksessa sivulla 515 T.I. Itkonen palauttaa Vuola-nimen Olliksi tai Uoleviksi ja nimi olisi ollut käytössä Enontekiöllä 1731–1786 ja tullut sinne Koutokeinosta. Vuola-nimi on lappalaisperäinen. Vuodesta 1731 alkaen, kun Sodankylässä alettiin pitää rippikirjaa, Sompion lapinkylään oli merkitty Tuomas Wuolappa niminen asukas perheineen. Perhe muutti Ruijaan 1740-luvulla.

Olli Wuolo/a oli nimetty samaan vuoden 1763 maakirjaan kuin Kuoskun savun perustaja Olli Hannunpoika (Nousu). Jos Samuli Onnelan antama tieto pitää paikkansa, että Olli Wuolo/a asui isänsä tilalla, niin isä olisi pitänyt tulla nimetyksi kyseisessä maakirjassa. Siinä nimettiin seuraavat Kemikylään vakiintuneet suvut: Nousu (kaksi sukua asui Ulmajansuunmaalla ja Värriöjokisuulla), Värriö (asui Pikkuarajärvellä) ja Halonen (eli Telniö eli Karppinen asui Ulmajansuunmaalla vuoteen 1750 saakka). Halosen savu perustettiin Savukoskenniskaan vuonna 1758 Matti Enbusken kirjassa kerrotun tiedon mukaan. Vuonna 1779 Hannu Matinpoika Nousu sai asumisoikeuden Karppisen savuun ja siitä lähtien tätä sukuhaaraa kutsuttiin Karppiseksi. Halosen eli Telniön eli Karppisen suvussa Ulmajansuunmaan aikaan ei ollut ketään Olli Hannunpoikaa Kemikylän rippikirjojen mukaan. Wuola nimi osoittautui lappalaiseksi. Lappalaisilla oli sukunimi käytössä 1680-luvulta alkaen.

Olli Wuolo/a oli tulokas samalla tavalla kuin vuoden 1763 maakirjassa nimetty Kuusamosta Kemikylään tullut lappalainen Antti Antinpoika Suva. Olli Wuolon/an suku oli asunut Sompiossa pitkään. Suvun kantaisäksi osoittautui Sompion vuoden 1667 henkikirjoihin nimetty Olli Teutianpoika. Hänen pojillaan oli käytössä Wuolab-sukunimi. Wuolo/a-nimeä ei ollut enää Kemikylän vuoden 1767 maakirjassa eikä sitä koskaan mainittu kylän rippikirjoissa.

Miksi Onnela ja Enbuske esittivät Wuolosta kertomallaan tavalla? He sekoittivat hänet Kuoskun perustajaan Olli Hannunpoika Nousuun.

21.8.2022tekstinaura Ei kommentteja

Kemikylä talonpoikaistui 1750-luvulta alkaen

Vuoden 1740 maakirjassa mainittiin viisi verolappalaista, jotka vielä käyttivät asuinkenttiä harjoittaessaan lappalaiselinkeinoa. Heistäkin Martti Hannunpoika Nousu asui käytännössä poikansa savussa Kehtomaalla. Kemikylä liitettiin Sodankylän hallinnolliseen pitäjään vuonna 1747. Vuonna 1749 annetun Lapinmaan kolmannen ohjesäännön seurauksena lappalaiset alkoivat siirtyä laiskasti kylämuotoiseen asumiseen, maanviljelykseen ja karjanhoitoon. He maksoivat edelleen lapinveroa. Vuonna 1760 lapinvero oli vaihtunut talonpoikien maksamaan maaveroon.

1750-luvulla Kemikylä sai niukanlaisesti uusia tulokkaita. Kemikylän rippikirjojen mukaan heitä oli tullut ainoastaan kolme miestä: Antti Antinpoika Suva avioitui Hannu Leskenin toisen tyttären Saaran Kanssa. He muuttivat Kemijärvelle vuonna 1753. Sompiolainen Pekka Antinpoika Musta avioitui Martti Nousun tyttären Kaisan kanssa ja he muuttivat vuonna 1754 Kuolajärvelle. Sodankyläläinen Juho Pekanpoika Martin avioitui Ulmajansuunmaalla asuneen Matti Hannunpoika Nousun lesken Marketta Ollintyttären kanssa vuonna 1758. Pari vuotta vaimonsa kuolemasta hän muutti Unariin vuonna 1775.

Kemikylän maakirja vuodelta 1759:

– nimismies Martti Martinpoika (Nousu)

Martti Nousu (1713–1790) isännöi Nousun savua Kehtomaalla.

– Hannu Matinpoika (Nousu)

Hannu Nousu (1700–1760) oli Ulmajansuunmaan Nousun savun vanha isäntä.

– Juho Martin

Juho Pekanpoika Martin (1714–1798) oli Hannu Nousun Matti-pojan lesken toinen puoliso. Mahdollisesti hän oli asunut asunut jonkun nurkissa vielä 1763, koska vielä silloin hänellä ei ollut omaa savua kuin vasta 1767 maakirjan mukaan.

– Pekka Pekanpoika (Värriö)

Pekka Värriö (1728–1803) oli Värriön savun isäntä Pikkuarajärvellä.

– Juho Hannunpoika (Nousu)

Juho Nousu (1724–1801) sai Ulmajansuunmaan Nousun savun, koska hänen isoveljensä Matti oli menehtynyt vuonna 1756.

– Hannu Hannunpoika (Nousu)

Hannu Nousu (1731–1786) oli kotoisin Ulmajansuunmaan Nousun savusta. Hän oli Nousun tilasta erotetun Törmäsen isäntä vuodesta 1758.

– Antti Martinpoika (Nousu)

Antti Nousu (1733–1772) oli muuttanut Kehtomaalta Värriöjokisuulle nykyisen Martinkylän paikalle.

– Martti Martinpoika (Nousu)

Nuori Martti Nousu (1735–1808) harjoitti lappalaiselinkeinoa vuonna 1759 ilmeisesti Kehtomaalta käsin.

– Paavo Matinpoika Halonen

Paavo Halonen (1724–1789) alkoi asuttaa Savukoskenniskaa vuonna 1758 muutettuaan Värriön savusta, jossa oli työskennellyt renkinä.

Vuoden 1759 maakirjassa nimetyt henkilöt oli kirjattu lappalaisiksi. Vasta vuonna 1763 savunpitäjät kirjattiin uudisasukkaiksi. Uusia savunpitäjiä siihen mennessä:

– Olli Hannunpoika (Nousu)

Ulmajansuunmaalta saapunut Olli Nousu rakensi Kuoskun savun Tenniöjoen varteen noin vuonna 1760.

– Matti Martinpoika Nousu

Matti Nousu rakensi savun Värriöjokisuuhun nykyisen Martinkylän paikalle viimeistään vuonna 1763.

Muita 1763 maakirjassa mainittuja henkilöitä: kuusamolainen Antti Suvan ja Saara Leskenin vanhin poika Antti Antinpoika Suva, Olli Hannunpoika Wuolo ja taloton renki Heikki Pekanpoika Värriö, joka oli Pekka Värriön veli.

Lähteet:

Kemikylän maakirja 1759: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001849_00034#?c=&m=&s=&cv=33&xywh=-227%2C-471%2C5589%2C5045

Suur-Sodankylän historia II: 30 ja 32.

6.8.2022tekstinaura Ei kommentteja

Kemikylän asutusta vuoden 1740 vaiheilla

Vuoden 1740 maakirjan mukaan Kemikylässä asutettiin seuraavia alueita:

Kattomaa (Kacktoma/Käcktoma) eli Palo-Kattomaa sijaitsee Kuoskun ja Nousun välissä Tenniöjokeen laskevan Pyhäjoen varrella
– nimismies Martti Hannunpoika Nousun asuinkenttä

Käytännössä Martti Hannunpoika asui poikansa luona Kehtomaalla Kemikylän rippikirjamerkintöjen mukaan.

Ala Arajärvi (Pikkuarajärvi eli Värriöjärvi)
– Pekka Heikinpoika Värriö asutti Värriön savua

Ulmajoensuunmaa (Ulmajansuunmaa eli Nousun kylä)
– Paavo Rysse asutti Karppisen savua
– Hannu Matinpoika Nousu asutti Nousun savua

Kemikylän rippikirjojen mukaan Paavo Niilonpoika Rysse saapui Karppisen taloon vuonna 1733. Viimeinen merkintä hänestä savun isäntänä on vuodelta 1740, mikä on myös maakirjan tieto.

Keminkenttä (Kemikentas) sijaitsee Kemihaarassa
– Antti Antinpoika Mustan asuinkenttä

Nuortinkenttä (Notinkentas) sijaitsee Nuorttijoen varrella
– Hannu Hannunpoika Leskenin asuinkenttä

Kehtomaa (Kaihtoma) sijaitsee Ylimmäisen Suoltijoen lasku-uoman vastapäätä likellä Martinkylää
– Martti Martinpoika Nousu asutti Karppisen eli Nousun savua

Martti Martinpoika haki 1740-luvulla savuun uudisasukasoikeuksia. Se lienee tarkoittanut tilan muodostamista sekä pyyntimaiden rajojen erottamista. Sen ulkopuolelle jäänyt alue oli varattu lappalaisille. Hän harjoitti tilallaan käytännössä lappalaiselinkeinoa eli metsästystä ja kalastusta.

Ulmajoensuunmaa
– Matti Hannunpoika Nousu asutti Nousun savua
– Juho Hannunpoika Nousu asutti Nousun savua
– Erkki Matinpojan asuinkenttä
– Pekka Pekanpojan asuinkenttä

Oletettavasti Erkki Matinpoika oli vaikuttanut Kemikylässä ainakin vuonna 1727. Tämä nimi oli tullut esiin eräästä oikeudenkäyntipöytäkirjasta. Lappalaisia Erkki Matinpoikaa eikä Pekka Pekanpoikaa oltu missään vaiheessa merkitty Kemikylän rippikirjoihin.

Tuohon aikaan Kemikylässä asuttiin sekä asuinkentillä että savupirteissä. Asuinkenttiä asuttivat ne lappalaiset, jotka noudattivat perinteistä lappalaiselinkeinoa, savuja lappalaiset, jotka omaksuivat jo talonpoikaiselinkeinoa, sekä uudisasukkaat. Ainoastaan uudisasukkaat pitivät palkollisia. Ainakin asuinkenttiä asuttavat lappalaiset noudattivat vuotuiskiertoa, mahdollisesti myös savussa asuvat lappalaiset ennen kuin olivat hankkineet lypsylehmän. Kemikylän yhdeksästä savusta kuudessa pidettiin lehmiä 1757 (Suur-Sodankylän historia II: 26). Näistä vain kaksi oli uudisasukkaiden perustamia.

Vuoden 1739 Kemikylän rippikirjan mukaan Antti Keitsa asui Pekka Heikinpoika Värriön taloudessa Ala Arajärvellä.

Karppisen savuun oli Kemikylän vuoden 1736 rippikirjassa kirjattu Paavo Niilonpoika Ryssen eli Karppisen ja hänen vaimonsa Elsan lisäksi eräs Erkki sekä vuonna 1741 eräs Paavo. Paavo osoittautui Paavo Matinpoika Haloseksi, joka kävi Värriön rengiksi vuonna 1750 ja oli siihen asti pitänyt taloa Paavo Ryssen poismuutettua vuonna 1740. Karppisen savu autioitui siten vasta vuonna 1750.

Paavo ja Erkki oli nimetty vuoden 1735 Kemikylän kinkerinkirjaan Karppisten yhteyteen. Erkki saattaa olla sama henkilö kuin vuonna 1737 Värriön talossa työskennellyt renki Erkki Halonen. Rippi- ja kinkerinkirjamerkinnät rakentavat arvoituksen. Molempien nuorukaisten nimiä edeltää määre, jonka ensimmäinen sana on kirjoitettu isolla kirjaimella aivan kuin kyseessä olisi nimi. Tulkitsen sanan näin: “Hinsson”, Hin olisi lyhenne Hindrikistä eli Heikistä.

Aiheesta on keskusteltu eräässä Paavo Halosen sukua käsittelevässä ryhmässä ja nuorukaiset oli tulkittu poikapuoliksi, siis Elsan pojiksi suhteessa Paavo Niilonpoikaan. Näin voi tosiaan tulkita Paavoa, joka oli Matti Halosen, Elsan edesmenneen puolison poika. Rippi- ja kinkerikirjojen merkinnöistä seuraa, että Erkin olisi pitänyt olla Paavon veli. Ainakaan Geni ei tiedä sellaista Paavon veljeä.

Jos Erkki olisi Heikki Hannuniemen (Halosen) ja Anna Nousun poika, olisi isä Matti Halosen nuorempi veli, siten nuorukaiset olisivat serkkuja. Ja kun Paavo Rysse muutti perheineen Karppisesta, on johdonmukaista, että taloon jäi Matin poika Paavo serkkunsa sijasta. Erkki kirjattiin isänsä Heikki Hannuniemen perheen yhteyteen Kemijärven rippikirjaan vuonna 1742.

Vuoden 1735 kinkerin- ja 1741 rippikirjoissa Paavon etunimen edessä oleva väärä isän nimi lienee kirjurin kirjausvirhe.

Vuonna 1735 kemijärveläinen Heikki Erkinpoika Halonen vaimoineen oli halunnut perustaa uudistilan Savukoskenniskaan, mutta kyläläiset lunastivat heidät ulos maksamalla heidän osansa kyläverosta. Nämä olivat pitäneet pariskuntaa liian levottomana. (Suur-Sodankylän historia II: 146 ja 174.) Heikki Halosella ja hänen vaimollaan tarkoitettiin juurikin Heikki Hannuniemeä ja Anna Nousua. He olisivat paluumuuttaneet Kemikylään. Ehkä sen myötä heidän poikansa Erkki jäi asumaan Ulmajansuunmaan Karppiseen, josta Heikki oli lähtöjään.

Lähdettyään Värriön savusta perheensä kanssa vuonna 1758 Paavo Halonen asettui Savukoskenniskaan.

29.7.2022tekstinaura Ei kommentteja

Martinkylän Nousut uudelleen kirjoitettuna

Muotoilin uudestaan tekstini Martinkylän Noususta, jonka alunperin julkaisin Tekstinaura-blogissani 9.4.2022.

Kehtomaan ympäristö Kemijoen varressa on ollut lappalaisten keskeistä asuinseutua ennen talonpoikaisaikaa. Seutu oli haluttu, koska siellä sijaitsevien Solttijoen eli Ylemmän Suoltijoen varrella oli luonnonniittyjä sekä joessa pesi majavia sekä Vaajajoen eli Alemman Suoltijoen ympärillä oli peurojen laidunmaata. Vuonna 1684 Suoltijoille olivat pyrkineet kemijärveläiset uudisasukkaat Tuomas Hamara sekä Hannu Karppinen. Hamara asui alueella nälkäkuolemaansa vuoteen 1695 saakka, mutta Karppinen joutui palaamaan Kemijärvelle jo vuoden kuluessa. Nälkävuosien jälkeen vuonna 1701 Kehtomaalle saapui Kemijärveltä uudisasukas Juho Karppinen, joka avioitui lappalaisten Matti ja Martti Hannunpojat Nousun siskon Elsan kanssa. Hän rakensi savun lappalaisen Pekka Tuomaanpojan asuinkentälle. Tämä oli vaikuttanut alueella samaan aikaan Tuomas Hamaran kanssa. Kehtomaalla Karppisen perhe asui Juhon kuolemaan saakka. Elsa muutti lapsineen Sodankylään 1720-luvun vaihteessa. Karppisen savu oli jäänyt tyhjäksi. Vuonna 1727 Kemikylän nimismies Martti Hannunpoika Nousu oli kiistellyt maasta oikeudessa mahdollisesti Sompiosta saapuneen erään Piera Heikinpojan kanssa ja hävinnyt kanteensa. 1730-luvun vaihteessa Piera ei enää asunut Kemikylässä. (Hannula 2021, 29, 50, 54, 76, 88, 103.)

Kemikylän rippikirjojen mukaan Nousun savun eli Martin perhekunnan päämiehenä toimi Martti Hannunpoika Nousu (1670–1755) 1730- ja 1740-luvuilla. Nousun savu – edellisen asuinhaltijan mukaan Karppinen – sijaitsi Kehtomaalla (Kaihtoma). Martti Nousulla oli samaan aikaan oma asuinkenttänsä Kattomaalla (Kacktoma) vielä vuonna 1741. Hän harjoitti lappalaiselinkeinoa ja noudatti vuotuiskiertoa. Osan vuotta hän vietti aikaa asuinkentällään muun perheen osallistuessa kylän naisten toimiin kesä- ja talvikylässä. Sisaruksiensa tavoin perheen poika Martti oli seurannut äitiään Kemijärven rannalle joka kesä pystytettävään kesäkylään ja talvea varten talvikylään, jonka paikka sijaitsi Kemikylän Kyläseljässä. Kehtomaasta oli sinne muutama kilometri.

Martti Martinpoika Nousu avioitui sompiolaisen Marketta Antintytär Mustan kanssa ja heidän esikoisensa syntyi vuonna 1733. Nousun ja Mustan nimismiessuvut olivat sopineet avioliitosta.

Martti Martinpojasta (1713–1790) tuli Nousun savun seuraava isäntä 1740-luvulla. Isännyyden saatuaan hän haki uudisasukasoikeuksia samaiseen savuun. Hän ei luopunut lappalaiselinkeinosta, vaan tuki sitä talonpoikaiselinkeinolla.

Kemikylä liitettiin Sodankylän hallinnolliseen pitäjään vuonna 1747. Perinteinen vuotuiskiertoon perustuva lappalaiselämäntapa päättyi. Alettiin asua paikallaan. Se vahvisti orastavaa talonpoikaiselämäntapaa. (Hannula 2021, 114.) Kehtomaasta muutama kilometri koilliseen Kemi- ja Värriöjoen suussa sijaitsi maanviljelykselle sopiva alue, kun Kehtomaa oli ollut omiaan tukemaan lappalaiselinkeinoa. Pääelinkeinona oli Nousun perhekunnalla edelleen metsästys ja kalastus. Talonpoikaisuudesta oli omaksuttu välttämättömin eli hankittu lypsylehmä vasta 1770-luvun vaiheilla.

Kemikylän rippikirjasta vuosilta 1761–1771 puuttuu sivuja. Tänä aikana kuitenkin Matti ja vanhin veli Antti Martinpojat – Kemikylän vuoden 1767 maakirjan mukaan – olivat rakentaneet savunsa Kemi- ja Värriöjoen haaraan. Oletettavasti savut olivat rakennetut perhekuntien esikoisten syntymien aikoihin, Matti vuoden 1760 ja Antti vuoden 1764 vaiheilla. Veljesten äiti kuoli Kehtomaalla vuonna 1764. Matti menehtyi vuonna 1767 – tytär muutti äitinsä kanssa Kemijärvelle – ja Antti vuonna 1772 – puoliso ja lapset siirtyivät Martti-veljen (1735–1808) perheeseen.

Matin ja Antin savut asutettiin uudelleen. Matin savuun asettui nuori Martti Kehtomaalta, joka sen vuoksi autioitui. Vanha isäntä Martti asui uuden perheensä kanssa poikansa perheen yhteydessä. Hän avioitui kaikkiaan kolmesti, toinen avioliitto oli lapseton ja kolmannesta syntyi tytär. Antin savuun asettui Heikki-veli, joka siihen asti oli asunut Martin perheessä.

Kirkonkirjojen 1772–1789 ja eräiden muiden tietojen mukaan nykyisen Martinkylän paikalla ollutta Nousun savua (Kemikylän talo numero 3) isännöi Martti Martinpoika, Marttilan savua (Kemikylän talo numero 4) isännöi tämän veli Heikki.

maakirja 1808
3: Nousu Martti Martinpoika (1735-1808)
4: Nousu Heikki Martinpoika (1750-1825)

maakirja 1830
3: Nousu Hannu Martinpoika (1787-1850) ja (Jaakkola) Mikko Mikonpoika (1796-1852), vihitty vuonna 1816 Stiina Heikintytär Nousun kanssa.
4 Nousu Heikki Martinpoika

maakirja 1845
3: Nousu
4: Marttila

maakirja 1855
3: Nousu: ostettu perintötilaksi 1849: Hannu Martinpoika Nousu, Mikko Mikonpoika (Jaakkola) ja Heikki Isakinpoika Nousu.
4: Marttila

maakirja 1875
3: Nousu: sama kuin yläpuolella.
4: Marttila

maakirja 1905
3: Mikkola (Nousu) —> isojako 1916: 1 Mikkola, 2 Nousu, 3 Ollila
4: Heikkilä (Marttila) —> ostettu perintötilaksi 1899 —> isojako 1916: 5 Heikkilä, 6 Marttila