Kuten Kemikylässä niin Kuolajärvellä on kerätty muisteluksia seudun asuttamisesta. Suomen valtionarkeologi Hjalmar Appelgren kokosi tarinoita Kuolajärveltä vuonna 1881 julkaistuun teokseensa Muinaisjäännöksiä ja tarinoita Kemin kihlakunnan itäisissä osissa, joka on osa Suomen muinaismuisto-yhdistyksen aikakauskirja -teosta vuodelta 1882. Keräämänsä tarinan mukaan ensimmäinen asukas tuli Kemijärven Halosenniemeltä Kemijokea pitkin Saijan kylään, jottei häntä otettaisi sotaväkeen. Samassa teoksessa on kerrottu Kuolajärven kirkkoherra Johan Thauvòn vuonna 1869 kirjaama tarina: Kaksi Halosen veljestä saapui Kemijärveltä Kuolajärvelle. Toinen asettui Sallansuuhun ja toinen Saijalle. Kun Saijalle asettunut mies eleli suomalaisittain metsästämällä ansoilla ja pyytämällä kalaa rysillä, samoilla seuduilla majavia pyytävät saamelaiset haastoivat hänet käräjille, koska nämä pelkäsivät majavien kaikkoavan. Uudisasukkaan saama tuomio oli ruoskinta Kyläseljässä eli Peterinselässä lähellä Sallansuuta.
Nämäkin muistelukset kerrottiin miten uudisasukkaat asuttivat Koillis-Lappia ja aloittivat talonpoikaiset suvut niin kuin G. A. Anderssonin vuonna 1886 keräämissä Kemikylän asuttamista kertovissa tarinoissa. Edellinen muistelus kertoo ennen 1650-lukua Tenniö- ja Kuolajoen muodostamalle niemelle saapuneesta sotkajärveläisestä saamelaismiehestä Tuomas Juhonpojasta ja jälkimmäinen muistelus on tulkittu tarkoittaneen uudisasukas Sippa Erkinpoika Halosta, joka siirtyi Kemikylän Ulmajansuunmaalta Kuolajärvelle Saijaan vuonna 1733 ja isännöi edesmenneen Juho Tuomaanpoika Miuluksen Sallansuun tilaa vuodesta 1744. Halosta käsittelevässä tarinassa yhdistyivät kahdeksi muistelukseksi eriytyneet alku ja loppu. Sen sijaan sotaväen pakoileminen ei välttämättä liity saamelaismieheen, vaan kertoo tarinan, jossa suomalainen pakoili virkavaltaa Lapin maahan. Tämä tarina voi olla vanhempi kuin Halosta käsittelevä tarina.
Kuolajärveä käsittelevissä talonpoikien muisteluksissa Saijan ensimmäinen asutus unohdettiin olleen saamelaista. Muisteluksen aika alkoi vasta ensimmäisestä uudisasukkaasta. Samanlainen kaava oli Kemikylän muisteluksessa.
Suur-Sodankylän historia I -teoksessa on taulukko Sodankylän, Sompion ja Kemikylän sekä koko Kemin Lapin manttaaleista ajalta 1555–1620 sekä savuluvuista 1642–1701. Vuosien 1620 ja 1642 välissä Kemin kotakuntien määrä yli kaksinkertaistui. Ainakaan Koillis-Lapissa väestöä ei saapunut ulkopuolelta, vaan pääasiassa se lisääntyi yhden sukupolven aikana, lisäksi kylien välillä siirtyi väestöä hieman. Kemin Lapin savulukujen huippuvuodet olivat 1642–1645. Mahdollisesti huippua saavutettiin jo aikaisemmin, mutta siitä ei ole tilastoja. Sen sijaan Andreas Bureusin (1611) ja Olof Treskin (1642) kartoista sekä Kemin lapin savuluvuista voi tulkita, että useiden eri lapinkylien talvikylien sijainti vaihtui väestön nopean lisääntymisen myötä 1630–1640-luvuilla. Huippu saavutettiin seuraavan kerran vasta 1680-luvun lopulla. Talvikylien siirtäminen liittyi mahdollisesti vanhan kylän paikan kulumiseen.
Lähteet:
http://saija.net/historiikki2.html#1700-luku
Appelgren, Hjalmar, Muinaisjäännöksiä ja tarinoita Kemin kihlakunnan itäisissä osissa, 1881.
Onnela, Samuli, Suur-Sodankylän historia I, 1995.
Jätä kommentti