historia Archives - Sivu 3 3:stä

30.12.2022tekstinaura Ei kommentteja

Saamelaisten esi-isien kulkureitit pitkin Suomenniemeä

Saamelaisten esi-isät kulkivat samoja luontaisia vesiväyliä kuin heitä edeltäneet väestöt metalli- ja kivikaudella.

Lyhin reitti Vuokselta Jäämeren rannoille vie seuraavien vesistöjen kautta: Suur-Saimaa —> Oulujärvi —> Vuokkijärvi (Suomussalmi) —> Kivijärvi —> Yli-Kuittijärvi —> Muojärvi (Kuusamo) —> Paanajärvi —> Yli-Kitkajärvi —> Kemijärvi —> Kemijoki —> Kitinen / Luirojoki —> Inarijärvi —> Varanginvuono. Pohjoissuunnan lisäksi vesireitit suuntautuvat länteen ja itään.

Suur-Saimaalta saamelaisten esi-isät kulkivat Päijänteelle ja edelleen Näsijärvelle. Tämä leviämissuunta oli kantasaamea puhuville ensimmäinen. Päijänteeltä ja Näsijärveltä oli pääsy Kokemäenjokilaaksoon ja Merenkurkkuun. Lounaisrannikolta saamelaisten esi-isät purjehtivat Pohjanlahden yli Keski-Skandinaviaan. Suur-Saimaalta he saattoivat siirtyä myös itään Laatokan pohjoispuolelle.

Oulujärveltä saamelaisten esi-isät kulkivat jokea pitkin Perämeren pohjukkaan, Tornionjokilaaksosta ja sen sivujoelta aina Norjanmeren rannikolle ja Kemijoelta ja sen sivujoilta Ylä- ja Itä-Lappiin. Kiertämällä Perämeren pohjukan he etenivät Luulajanjoelle ja muualle Skandinaviaan. Oulujärveltä oli kaksi jokiyhteyttä Vienanmeren rannikolle (Kemiin). Siitä pohjoiseen he käyttivät seuraavia vesiväyliä:

– Paanajärvi —> Pääjärvi —> Kantalahti
– Kemijoki —> Tenniöjoki —> Tuntsajoki —> Koutajärvi —> Kantalahti
– Kemijoki —> Nuortijoki —> Tulomajoki (Kuola).

Saamelaisasutuksen äärirajoja ovat näiden vesiväylien perimmäiset seudut. 300-luvulle tultaessa saamelaisten esi-isät asuttivat Suomenniemen itämerensuomalaisten lounaiskolkkaa lukuunottamatta. Levittäytymisen seurauksena varsin yhtenäinen kielialue alkoi murteistua.

Saamelaisten esi-isien Suomenniemen kulmalle saapumisesta alkaen nousi myös Laatokan ja Äänisen eteläpuolella asuvia muita esisaamelaisia ryhmiä Aunuksen kannaksen kautta Vienan suuntaan.

Lähteet:
Saipio, Jarkko, Kaakkois-Suomen lapinraunioiden ikä ja kulttuurikonteksti, 2011, Pro gradu -tutkielma, s. 89–90. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/27431
Suomi yleiskartta 1840: http://timomeriluoto.kapsi.fi/KARTAT/Koko Suomi/Suomi yleiskartta 1840.jpg
Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia II, s. 23

10.12.2022tekstinaura Ei kommentteja

Saimaan asukkaat pronssikauden alussa

Ilmaston viileneminen vaikutti pronssikauden vaihteessa laajalla aluella mm. niin Volgan mutkassa kuin Baltiassakin. Mahdollisesti juuri sen vuoksi länsiuralilaisia heimoja alkoi siirtyä asuinalueiltaan kohti länttä. Viileneminen muutti riistasta runsaat sekametsät riistasta niukiksi havumetsiksi. Se on ajoitettu alkaneen 1900 eaa. ja päättyneen Suomenniemen järviseudulla 1500 eaa. ja Baltiassa 1200 eaa. Kun länsiuralilainen heimo saapui Vuoksea seuraten Suomenniemen järviseudulle joitain vuosisatoja sukulaisiaan saamelaisten esi-isiä ennen, pian 1500 eaa. jälkeen, oli alue ollut kivikautisesta metsästäjä-keräilijäväestöstä pitkään tyhjänä. Uudet asukkaat harjoittivat tekstiilikeramiikan valmistamista. Väestö on yhdistetty Tomitsan tekstiilikeramiikan tekijäksi. Sen vaikutuspiiri ulottui Karjalasta Savoon. Tulokkaat elivät hyvin samantapaisesti kuin kivikautinen väestö heitä ennen eli kalastuksella, pyynnillä ja kaskeamalla pienimuotoisesti, mikä liennyt yleistä kivikauden ja pronssikauden ihmisillä. Tuon ajan ihmiset elivät liikkuvaa elämää. Siksi aiemmin kalliomaalaukset ja niiden jälkeen lapinrauniot toimivat väestöjen kiinnekohtina luonnossa.

Lapinrauniorituaali, joka lopulta korvasi kivikauden aikaisten kalliomaalausten rituaalisen käytön, alkoi jo kivikaudella ennen länsiuralilaisen kansan saapumista. Nämä omaksuivat edeltäjien kiviröykkiörakentamisen. Lapinraunioita kasattiin järvenrantakallioille ja asuinpaikat rakennettiin niiden lähelle. Asuinpaikoista on löytynyt tekstiilikeramiikkaa. Lapinrauniot taas eivät ole sisältäneet pronssiesineitä, hiottuja kiviesineitä tai keramiikkaa, vaan satunnaisesti kvartsi-iskoksia ja palannutta luuta. Uhratut esineet liittyivät rituaaliseen toimintaan.

Kivikauden saviastioiden raaka-aineena käytetystä asbestista luovuttiin tekstiilikeramiikan aikana. Saven sidosaineena käytettiin etupäässä kivimurskaa. Astian muoto ja koristelu muuttuivat aiemmasta mallista hieman. Punamultahaudat korvautuivat kuoppapolttohaudoilla. Saimaan alueella pronssia käytettiin harvoin ja satunnaisesti. Koko Skandinavia ja Baltia puhumattakaan monista muista alueista, joihin on päästy keskeisiä jokiväyliä, kuten Oka- ja Kama-jokia pitkin, oli muodostanut idän pronssikulttuurin kauppareittien vaikutuspiirin moneen suuntaan. Sitä kutsutaan Seima-Turbino-ilmiöksi. Ensimmäiset pronssiesineet saapuivat Suomenniemen kaakkoiskulmaan 1900 eaa.

Saamelaisten esi-isät saapuivat Karjalankannakselle ja Saimaan alueelle 1000 eaa. He elivät rinnan ja vuorovaikutuksessa vanhemman länsiuralilaista kieltä puhuvan väestön kanssa 500 vuotta. Tulokkaat omaksuivat mm. vesistöihin liittyviä lainasanoja ja kulttuurivaikutteita.

Lähteet:

Valter Lang: Homo Fennicus, SKS 2020, s. 104.
http://www3.lappeenranta.fi/museot/museo/www/esi_aika.html
https://kalmistopiiri.fi/2019/09/01/hameen-vaeston-esihistorialliset-juuret/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Seima-Turbino-ilmi%C3%B6
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/27431

4.12.2022tekstinaura Ei kommentteja

Saamelaisten esi-isät pronssi- ja rautakaudella

Saamelaisten esi-isät saapuivat noin 1000 eaa. Vuoksen rannoille, josta he levittäytyivät Saimaan rannoille ja laajemmalle seudulle sekä omaksuivat kulttuurinsa piiriin heitä edeltäneiltä väestöiltä lapinraunioihin kuuluvan tradition, pronssin valamisen sekä myöhemmin raudan valmistustaidon. He muunsivat seudulla käytössä ollutta Tomitsan keramiikkaa muotoon, joka tunnetaan Luukonsaaren keramiikkana. Se luetaan kuuluvaksi tekstiilikeramiikkaan.

Luukonsaari sijaitsee Kuopion Kallavedessä. Luukonsaaren keramiikkaa pidetään saamelaisten esi-isien valmistamana. Keramiikan ainesosina olivat hienoksi hakattu asbesti ja savi, astiat olivat ohutseinäisiä ja tasapohjaisia. Ulkopintaa koristelivat lovet, reiät ja tekstiilikuvioiset leimat. Jos ajatellaan, että keramiikan löytöpaikat ilmoittavat myös saamelaisten esi-isien asutuksen levinneisyyttä, silloin tämä kansa on asuttanut Saimaan alueen lisäksi Pohjois-Karjalaa, Keski-Suomea, Oulunjärveä ja muuta Kainuuta. Ensimmäiset löydöt on ajoitettu 900-luvulle eaa. Saimaalle esisaamelainen väestö oli saapunut Vuoksen kautta ja levinnyt myös ajanlaskun alkuun mennessä Kokemäen vesistölle kuitenkin siten, että Salpausselät olisivat olleet leviämisen etelärajana. Lappiin saamelaisten esi-isät olisivat ilmeisesti menneet Kainuusta ylöspäin, nousseet Kuusamon ja Kuolajärven kautta Inariin ja Jäämerelle sekä Oulujärveltä Perämeren pohjukkaan, josta edettiin Kemi- ja Tornionjokea pitkin eteenpäin. Luukonsaaren keramiikan viimeiset löydöt on ajoitettu 300-luvulle jaa. Tässä vaiheessa saamelaisten esi-isät olivat saapuneet Lappiin. 300-luvulle mennessä saamelaiset olivat olleet tekemisissä niin etelä- ja länsirannikoilla asuneiden Skandinaviasta ja Balttian rannikoilta saapuneiden germaanien ja Lounais-Suomessa asuneiden itämerensuomalaisten sekä sisämaassa saamelaisten esi-isien kanssa rinnan asuneiden väestöjen kanssa.

Saamelaisten harjoittamasta raudanvalmistuksesta Luukonsaaren keramiikan yhteydessä on jäänyt Saarijärvellä rautakuonaa ja Ristiinasta on löydetty raudansulatusuuni, joka olisi ajoitettu 340 luvulle. Kuopiosta on löydetty kyseisen keramiikan lisäksi joitain pronssiesineitä. Löydöistä tehdyn tulkinnan mukaan saamelaisten esi-isät olisivat valaneet rautaa Itä-Suomessa. Se olisi kuitenkin ollut pienimuotoista ja hajautunutta. Tuon ajan Järvi-Suomen väestö on elämäntavoiltaan ollut liikkuvaista ja edustanut pyyntikulttuuria tästä huolimatta, että sen kulttuurikuvaan ovat kuuluneet pyhät lapinrauniot. Ne ovat pyöreitä kiviröykkiöitä, joiden alla on toisinaan kallion halkeama. Lapinraunio, jonka äärellä on saatettu uhrata, olisi ollut keskeinen osa sen aikaisten ihmisten uskomusmaailmaa. Lapinrauniot ovat voineet sisältää toisinaan yksittäisiä palaneita ihmis- ja eläinluita, keramiikkaa, pronssi- ja rautaesineitä tai lasihelmiä. Usein ne ovat olleet näitä ilman. Lapinrauniot ovat rituaalipaikkoja, joiden lähelle oli usein rakennettu leirimäisiä asuinpaikkoja. Leirit oli pystytetty pyyntiä varten. Lapinraunioiden äärelle palattiin toistuvasti.

300-luvulla jaa. saamelaisten esi-isien kulttuurissa tapahtui suuri muutos. Väestöryhmät eriytyivät levittäytyessään koko Fennosskandiaan. Yhtenäinen kielialue jakaantui itäiseen ja läntiseen murrealueeseen. Lapinraunioiden tehtävä kävi tarpeettomaksi. Keramiikan ja raudan valmistus loppuivat. Metsästysvälineissä käytettiin luuta ja puuta kuten aikaisemmin. Saamelaiset omaksuivat uusien asuinalueiden väestöjen tapoja, esimerkiksi peurojen kuoppapyynnin ja mahdollisesti seidan palvonnan. 700–800-luvuilla saamelaisten yhteydet talonpoikaiskulttuuriin vahvistuivat, mistä seurasi turkiskaupan käynnistyminen ympäri Suomenniemeä, Skandinaviaa sekä Karjalaa. Se johti vähitellen saamelaiskulttuurin uudelleen kehittymiseen kohti lapinkylien muodostamista.

Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luukonsaaren_keramiikka
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/27431
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=&ved=2ahUKEwiW0MDm79v7AhVn-ioKHWrPBXkQFnoECBAQAQ&url=https%3A%2F%2Fwww.kyppi.fi%2Fpalveluikkuna%2Fraportti%2Fread%2Fasp%2Fhae_liite.aspx%3Fid%3D126501%26ttyyppi%3Dpdf%26kansio_id%3D491&usg=AOvVaw17qhbX8KrHD_ttE7nGMzRi
Enbuske, Matti, Lapinmaan maaoikeudet, Edita Prima 2006.

20.11.2022tekstinaura Ei kommentteja

Saamelaisilla ei ollut raudankäsittelytaitoa neljännen vuosisadan jälkeen

Idän kauppiaat olivat kulkeneet tunnettuja Vienanmereen laskevia jokiväyliä jo kauan ennen saamelaisaikaa. Kivi- ja metallikauden aikana tuontitavaroita olivat piikivi, pronssi- ja rautaesineet, kuten tarve-esineet, työkalut ja korut. Ensimmäiset rautaesineet saapuivat permiläisestä Ananjino-kulttuurista Vienanmeren eteläpuolen kauppareittiä pitkin 800 eaa. alkaen.

Rautaesineiden valmistustaito omaksuttiin Karjalasta Pohjois-Fennosskandiaan 600–500 eaa. Niiden valmistukseen käytettiin yksinkertaista sulattouunia, joka koottiin laakakivistä. Uunissa poltettiin myös savea punamullan valmistamiseksi. Vanhimmat löydetyt pelkistysuunit tiedetään Kajaanin, Rovaniemen Kemijärven ja seuduilta. Ne on ajoitettu vuosille 300–200 eaa. Samanlaisia uuneja tunnetaan myös Itä-Karjalassa. Lounais-Suomen itämerensuomalaisessa rannikkokulttuurissa raudanvalmistus otettiin käyttöön vasta ajanlaskun taitteen jälkeen.

Lapissa saamelaisten kohtaama kivikautinen väestö oli jääkauden jälkeen eri aikoina alueelle siirtyneiden väestöjen jälkeläisiä. Saamelaiset, jotka olivat saapuneet heidän joukkoonsa pienissä ryhmissä pitkällä aikavälillä, omaksuivat heiltä mm. peuran kuoppapyynnin ja tiettyjä rituaaleja. Kivikautinen väestö sulautui, toisaalta joutui väistymään syrjemmälle länteen ja pohjoiseen. Joitain lainasanoja siirtyi rinnakkainelossa saamen kieleen.

Rautaesineistön valmistus päättyi saamelaisten tulon aikaan noin 300 jaa. 800-luvulle saakka arkeologiset löydöt olivat vähäisiä. Ne olivat muualta saatuja ja tuotuja. Saamelaiset lienevät tehneet Lapissa vaihtokauppaa eteläisen Skandinavian maatalousyhteisöistä saapuneiden eränkävijöiden kanssa. Käytäntöä jatkoivat viikingit 800-luvulta alkaen. Nämä olivat kiertäneet veneillään pohjoista rannikkoa ja laskeutuneet Kuolassa Tulomajokea pitkin Lappiin. Viimeistään 1100-luvulla hämäläisten perustaman siirtokunnan asukkaat, joita kutsuttiin kveeneiksi eli kainulaisiksi, kävivät kauppaa ja verottivat saamelaisia Tornionjoki- ja Kemijokilaaksoissa. Turkiksia oli aloitettu vaihtamaan rautaesineisiin myös eteläisellä Suomenniemellä joitain vuosisatoja aikaisemmin. Saamelaiset asuttivat Karjalan viikinkiajan alussa. 1000-luvulta alkaen karjalaisten laajennettua vaikutusaluettaan saamelaisten alueelle idän turkiskauppiaat hakeutuivat Lapin erämaihin.

9.10.2022tekstinaura 5 kommenttia

Järviseudun asukkaat ennen saamelaisten tuloa

Kun ensimmäiset saamelaisten esi-isät saapuivat 1000 eaa. Karjalankannaksen kautta Kaakkois-Suomeen, he kohtasivat toisen väestön, joka puhui saman länsiuralilaista kielen eri murretta – tai ehkä murre oli jo muuttunut omaksi kielekseen, jolloin tulokkailla olisi saattanut olla vaikeuksia ymmärtää sitä. Kumpikin väestö oli lähtenyt Volgan mutkasta liikkeelle. Niihin aikoihin laajoilla alueilla oli ollut vakava pitkäaikainen väestöllinen kriisi, ilmaston viileneminen, jonka seurauksena väki oli vähentynyt dramaattisesti. Ehkä se pakotti ihmisiä vaihtamaan kotiseutuaan. Suomenniemen ja Itä-Karjalan isoja vesistöjä asuttanut väestö oli lähtenyt ehkäpä ensimmäisenä länsiuralilaisista väestöistä, jota kuinkin samoihin aikoihin kuin mari ja mordva eriytyivät uralilaisista kansoista 1700–1500 eaa. Se kulki samaa vesireittiä Ylä-Volgalta Karjalankannakselle kuin saamelaisten esi-isät muutama sata vuotta myöhemmin. Tai voi olla niinkin, että tämä väestö, saamelaisten esi-isät ja eräät toiset länsiuralilaiset ryhmät lähtivät Volgan mutkasta liikkeelle samaan aikaan, mutta saamelaisten esi-isien lisäksi joitain toisia ryhmiä jättäytyi Laatokan ja Äänisen alapuolella Valkeajärven ja Ilmajärven välille pitkäksi aikaa. Näistä saamelaisten esi-isät suuntasivat kulkunsa myöhemmin Karjalankannakselle. Tuntematonta länsiuralilaista kieltä puhuva väestö jäi altavastaajaksi saamelaisten esi-isien levittäytyessä Pohjanlahden rannikolle puolen tuhannen vuoden aikana niin, että se vaihtoi kielensä ja siitä jäi monia sanoja saamen kieleen. Tämä tuntematonta länsiuralilaista kieltä puhuva väestö eli Suomenniemen järviseudulla. Siksi saameen omaksutut sanat ilmoittavat maastossa kulkemiseen liittyvien kohteiden yleisnimiä, jotka tarkoittavat vesistöjen välissä oleva maakannasta, välijokea, jokea tai järveä, sekä isojen vesistöjen nimiä, kuten Koitere, Päijänne, Ähtäri, Saimaa, Imatra tai Inari, joka mahdollisesti oli omaksuttu saameen jo etelässä. Tämän tuntemattoman kielen läheisiä sukukieliä olivat saamen lisäksi ainakin merja ja muroma sekä Valkeajärven lopilaisten ja Olhavan tšuudien kielet.

Lähteet:

Valter Lang: Homo Fennicus, SKS 2020, s. 104, 256–257.
Jaakko Häkkinen: Kielet Suomessa kautta aikain.

20.9.2022tekstinaura Ei kommentteja

Uralilaiset kansat

Ennen kuin saamelaiset olivat saapuneet Karjalan kannakselta Suomenniemelle ja heidän serkkunsa lopilaiset Valkeajärven ympäristöstä Karjalaan, oli heidän jälkeensä jäänyt väestöä Volgan mutkaan ja Ural-vuoren taakse Länsi-Siperiaan. Volgan mutkasta oli kääntynyt toinen joukko Okajoelle. Tämä joukko oli itämerensuomalaisten esi-isiä.

Permiläiset siirtyivät kohti pohjoista. Marilaiset ja mordvalaiset säilyttivät kielensä, vaikka joutuivat venäläisten vaikutuspiiriin, sen sijaan muromalaiset, metseräläiset ja merjalaiset venäläistyivät keskiajalla. Lopiaiset ja saamelaiset siirtyivät Ylä-Volgalta Valkeajärven seudulle ja Karjalankannaksen tuntumaan. Lopilaiset karjalaistuivat 1500-luvulla, saamelaisia eli samaan aikaan Savon korkeudella ja ylempänä. Olhavan tšuudit sulautuivat venäläisiin keskiajalla. Itämerensuomalaisista osa nousi Itämeren yli Suomenniemen lounaiskolkkaan, jossa se kohtasi germaaniväkeä sekä saamelaisia. Tulokkaista osa siirtyi Ahvenanmaan kautta Keski-Skandinaviaan ja pääväestö levittäytyi vähitellen rannikkoa pitkin ylös sekä kohti Karjalankannasta että Valkeajärven seutua.

Uralilaisten kansojen kehdot

⦁ Siperia: samojedikieli eriytyi alkukodista itään 4000 eaa.
⦁ Alkukoti Länsi-Siperiassa: hantien ja mansien muinainen asuinseutu Ishim-joen kummallakin puolella.
⦁ Ural-vuori: unkarin kieli eriytyi 2400 eaa. Vielä 800-luvulla jaa. unkarilaiset asuttivat Ukrainan lounaisosia.
⦁ Volgan mutka: permin kieli eriytyi 1900 eaa., marin kieli eriytyi 1700 eaa., mordvan kieli eriytyi 1500 eaa.
⦁ Ylä-Volgalta Valkeajärvelle ja Karjalankannakselle (havumetsävyöhyke): merjalaiset, lopilaiset, saamelaiset ja Olhavan tšuudit. Väestö oli metsästäjä-keräilijöitä. Karjalankannas ja Kaakkois-Suomi: Saamen kieli eriytyi 1000 eaa.
⦁ Volgalta Okajoelle, Moskvajoelle ja Väinäjoelle (lehtimetsävyöhyke): itämerensuomalaiset saavuttivat Balttian 800 eaa. He harjoittivat maanviljelyä ja karjanhoitoa.

Lähteet:
Valter Lang: Homo fennicus, SKS 2020
Grünthal, Heyd, Holopainen jne.: Drastic demographic events triggered the Uralic spread
Muinainen Suomi: https://muinainensuomi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=9&t=3075

21.6.2022tekstinaura 2 kommenttia

Bjarmia

Saamelaiset asettuivat Kuolan niemimaalle sen jälkeen kun he olivat saavuttaneet Kantalahden. Koko Karjalan saamelaiset olivat asuttaneet viikinkiajan alussa. Saamelaisten asutus ulottui pohjoisessa Kuolan niemimaan lisäksi itään Vienanjoelle saakka. Vienanjoen suulla oli itämerensuomalainen, tšuudien asuttama suuri asutuskeskus, jota viikinki Ottar oli kuvannut nimellä Bjarmia. Nämä taipaleentakaiset tšuudit eroavat kielellisesti Olhavan tšuudeista. Olhava sijaitsee Vatjan ja Inkerin eteläpuolella sekä Vepsän länsipuolella. Tämän alueen tšuudeja pidetään länsiuralin puhujina ja heidän kielessä oli yhtymäkohtia mordvaan, kantasuomeen, merjaan ja saameen. Venäjänkielisiin sulautuneet Tverin alueella asunut tuntemattomaksi jäänyt ryhmä, Valkeajärven lopilaiset ja toimalaiset muodostavat laajan kaaren Suomenniemen itäpuolella Tverin karjalasta, Vepsään ja Vienanjoen suun takana oleville sivujoille eli Yliseen ja Aliseen Toimajokeen. Nämä väestöt ovat mahdollisesti puhuneet länsiuralia.

Saamelaisten varhaisimmat tšuudeista kertovat vainolaistarinat palautuvat Bjarmian aikaan. Bjarmiaa on pidetty tšuudilaisena. Yleisnimityksenä tšuudi pitää sisällään useita pohjoisessa asuneita suomalais-ugrilaisia kansoja, kuten taipaleentakaisia tšuudeja ja toimalaisia. Bjarmiaa on pidetty myös permiläisenä tai vepsäläisenä siirtokuntana. 800-luvun loppuvuosikymmeninä Bjarmiassa käynyt viikinki Ottar kuvasi sen asukkaita vaaleiksi, isokokoisiksi sekä sinisilmäisiksi ja he puhuivat fennien puhuman kielen tapaista kieltä. Ottar tarkoitti fenneillä ilmeisesti saamelaisia. Vuoden 1026 ryöstöretkensä tapahtumia viikinki Tore Hund kuvasi bjarmien palvonneen Jomalia. Bjarmit olivat rikas kansa, jonka kauppayhteydet ulottuivat Vienanjokea pitkin Veliki Ustjugiin saakka. Tämä kronikoissa vuonna 1207 mainittu Keski-Venäläinen kaupunki oli aikoinaan merkittävä kaupan keskus, josta oli yhteydet Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Tšuudeista on kerrottu Bjarmiaa ympäröivien kansojen kansanperinteessä. Näitä ovat saamelaiset ja komit sekä kauppa- ja ryöstömatkoilla käyneet viikingit että aluettaan Jäämerelle ja itään laajentaneet slaavit. Taipaleentakaisten tšuudien mailla puhutuista kielistä osa muistutti karjalaa ja osa viroa paikkojen nimistön perusteella. Tutkijapiireissä on arveltu, että Bjarmian olisi perustanut joko karjalaiset, vatjalaiset, vepsäläiset tai jopa hämäläiset. Väestö olisi siirtynyt etelästä Vienanjoen suulle samoja vesireittejä pitkin kuin myöhemmin karjalaiset ja venäläiset eli Äänisen kautta Vienanmerelle. Bjarmian siirtokunnan perustaminen on mahdollisesti liittynyt Novgorodin perustamisen vaiheeseen tai aikaan vähän sitä ennen.

Viikingit eli varjagit alkoivat toimia Laatokan ympäristössä 700-luvun lopulta alkaen. Vuonna 753 he perustivat Laatokanlinnan Olhavanjoen varrelle ja alkoivat verottaa aluella asuvia itämerensuomalaisia ja slaaviheimoja, jotka kuitenkin jossain vaiheessa kieltäytyivät maksamasta, alkoivat hallita itseään, mutta ajautuivat keskinäisiin kahakoihin. Sen vuoksi vuonna 862 he pyysivät hallitsijakseen Ruotsin itärannikolla sijainneesta Roslagenista kolmea varjagi-veljestä.

Valter Langin mukaan itämerensuomalaisen väestön siirryttyä Viron rannikolta Suomenlahden yli Lounais-Suomeen, se levittäytyi sisämaahan, josta se suuntautui kohti Karjalankannasta (600–700 jaa.), Savoa (700–1000 jaa.) ja Laatokan eteläpuolta Vepsään (800–900 jaa). Viron rannikolta oli aikaisemmin siirtynyt väestöä itään eli Karjalankannakselta lounaaseen (200–500 jaa.). Eriydyttyään virolaisista väestö tunnettiin vatjalaisina.

Mahdollisesti taipaleentakaiset tšuudit olivat lähtöisin Karjalankannakselta ja sen lähialueilta 800-luvun taitteesta vähän ennen Novgorodin perustamista. Siirtokunnan väestö sai vahvistusta Bjarmian ympäristössä asuvista länsiuralilaisista heimoista. Bjarmia tuhoutui 1200-luvun puolessa välissä Novgorodin ja karjalaisten hyökkäyksissä, toisaalta mongolien hyökkäyksissä Keski-Venäjälle katkaisten kauppayhteydet. Bjarmian väelle koituneista seurauksista on kerrottu venäläisissä surumielisissä kansanlauluissa sekä viikinkien taruissa.

Lähteet:

12.6.2022tekstinaura Ei kommentteja

Karjalan asuttaminen

Saamelaisten esi-isien alkukotina pidetään Laatokan ja Äänisen eteläpuolella olevaa aluetta, joista käsin heimo levittäytyi Karjalankannaksen kautta koilliseen Suomenniemeen sekä Aunuksen kannaksen kautta pohjoiseen Vienan suuntaan 1000 eaa. vaiheilla. Alkukodista länteen asui muitakin heimoja, kuten länsiuralilaisia tšuudeja tai karjanhoitoa ja maanviljelyä harjoittavia itämerensuomalaisia heimoja, germaaneja ja heidän alapuolellaan baltteja ja slaaveja. Ehkä väestöjen paljous (resurssien jakaminen) ja liikkuvuus sai osan saamelaisten esi-isistäkin liikkeelle. Pitkän ajan kuluessa eteenpäin siirtyessään he sulauttivat itseensä vastaantulevia harvalukuisia heimoja.

Kun itämerensuomalaiset rantautuvat satojen vuosien aikana Viron rannikolta Lounais-Suomeen, kohtasivat he siellä germaaneja, jotka sulautuivat yhä isonevaan tulokasväestöön. Tämä väestö siirtyi Varsinais-Suomesta Satakunnan kautta sisämaahan Hämeeseen, josta se suuntautui kohti Karjalankannasta (600–700 jaa.), Savoa (700–1000 jaa.) ja Laatokan eteläpuolta Vepsään (800–900 jaa). Valtaosa tuolla alueella asuneista saamelaisista, tšuudeista ja merjalaisista sulautuivat tähän joukkoon. Tässä jatkumossa kehkeytyivät karjalan-, inkeroisten- ja vepsänkielet. Vepsäläiset laajensivat alueitaan Valkeajärvelle sekä Ääniselle. Se johti osan saamelaisista siirtymään Äänisen pohjoispuolelle.

Karjalan asutus levittäytyi pohjoiseen saamelaisten maille Vienanmeren rannoille ja luoteeseen, jossa se kohtasi saamelaista ja hämäläistä väestöä, lisäksi karjalaiset levittäytyivät vepsälaisten alueille 1200–1300 luvuilla. Karjala liitettiin Novgorodin valtioon 1270. Inkeri ja Vatja venäläistyivät, samoin länsiuralilaisista ryhmistä ainakin tšuudit ja merjalaiset slaavien laajentuessa koilliseen ja itään. Novgorod oli suomalais-ugrilaisten heimojen ja rusien muodostama valtio. Suuri osa saamelaisista vaihtoi kielensä karjalaan tai venäjään ja sopeutuessaan valtaväestöön he kävivät harjoittamaan talonpoikaisuutta. Osaa taas karjalaiset työnsivät sisämaahan. 1700-luvulla saamelaisasutusten tilalla oli karjalaiskyliä. Tätä aluetta kutsuttiin Metsä-Lapiksi, sen sijaan pohjoisemmassa Villissä-Lapissa saamelainen oli säilyttänyt elinkeinonsa.

Kuzmin, Denis, 2013, Saamelainen asutus Karjalassa: https://www.sgr.fi/susa/94/kuzmin.pdf

Lang, Valter, Homo Fennicus – Itämerensuomalaisten etnohistoria, SKS, 2020.

Piha, Minerva, Eteläsaamelaiset rautakautisessa Pohjolassa – Kielititieteellis-arkeologinen näkökulma, Turun yliopiston julkaisuja, Turku 2020.

5.6.2022tekstinaura Ei kommentteja

Skandinavian ja Lapin varhainen saamelaisasutus

Kun saamelaisten esi-isät olivat levittäytyneet pienissä ryhmissä satojen vuosien aikana Laatokan ja Äänisen välistä, oli joukko jo ehtinyt eriytyä laajalle alueelle Suomenniemeä. Osa suuntasi kulkunsa kohti pohjoista ja osa meren yli kohti Keski-Skandinaviaa, mutta suurin osa jäi sisämaahan. Ehkä tämä Suomenniemen järviseudun länsipuolelle asettunut joukko oli ollut saamelaisten etujoukkoa, koska sen puhuma kieli oli ehtinyt eriytyä omaksi murteeksi. Joukon mahdollisia purjehdusreittejä Skandinaviaan oli joko Ahvenanmaan kautta tai Merenkurkun yli tai kiertämällä Perämeren pohjukkaa pitkin. Joka tapauksessa tämän joukon varhaisimmat todetut arkeologiset todisteet Keski-Skandinaviassa ovat 200-luvulta. Joukon saapumisen seurauksena siellä asuva germaaninen väestö vaihtoi muutamassa sukupolvessa kielensä sen aikaiseen saameen, sen tavat saivat vaikutteita tulokkailta sekä uusi väestö omaksui piirteitä alkuperäisestä kulttuurista. Väestöjen välinen vuorovaikutus oli vahvaa vielä 600-luvulla. Suuri osa saamelaisväestöstä harjoitti vuotuiskierron mukaista pyyntiä ja keräilyä, mutta osa harjoitti myös karjanhoitoa paimentamalla vuohia germaanisen väestön tavoin. Tämä oli harjoittanut raudanvalmistusta, joka edellytti paikallaan pysyvää elämäntapaa ja sitä tuki luonnollisesti karjanhoito. (Piha 2020, 70–73, 79–81.)

Tekniikan maailma uutisoi 6.1.2022 Koillis-Ruotsista Vivungin kylästä Suomen käsivarresta länteen vuodenaikojen mukaan liikkuvaa elämäntapaa harjoittaneiden metsästäjä-keräilijöiden harjoittamasta raudanvalmistuksesta 2200 vuoden takaa. He olivat työstäneet rautaa vastaavilla menetelmillä kuin saman aikaan maanviljelyyn siirtyneet yhteisöt Etelä-Ruotsissa. Tämä väestö ei ollut saamelainen.

Kun osa saamelaisten esi-isistä siirtyi Suomenniemeltä Keski-Skandinaviaan, osa vaelsi Lappiin koko alueen leveydeltä ehkä vesireittejä pitkin pienissä ryhmissä monien sukupolvien ajan. Itäpuolta kulkeneista saamelaisista osa pysähtyi Inarinjärvelle tai kulki Varangin niemimaalle, osa oli kääntynyt kohti Kuolan niemimaata, osa taas oli jäänyt alemmas Lappiin. Länsipuolta kulkeneet saamelaisten esi-isät levittäytyivät Skandinaviaan pohjoisesta käsin ja kohtasivat 400-luvulla Keski-Skandinavian saamen murretta puhuvan väestön. Suomenniemen sisämaasta pohjoiseen vaeltanut joukko eriytyi neljäksi eri murretta puhuvaksi ryhmäksi viimeistään 500-luvulla ja myöhemmin ne hajosivat useimmiksi alamurretta puhuviksi ryhmiksi. Pohjoisessa saamelaisten esi-isät olivat kohdanneet väestöä, joilta he omaksuivat luontoon liittyviä sanoja ja uskonnollisia tapoja, kuten vainajien hautaamisen kivihautoihin – joita on löydetty esim. Varangin niemimaalta sekä Norjan ja Ruotsin sisämaa-alueilta – tai karhunhautaperinteen – vanhin karhunhauta ajoittuu 200–300-luvulle Luoteis-Norjaan. 300-luvulta alkaen saamelaisten osuus pohjoisen seudun kokonaisväestöstä vahvistui sukupolvi sukupolvelta.

1800-luvun alkuvuosikymmeninä Jaakko Fellman kirjoitti ylös saamelaisilta kuulemansa laulun “Same aednam alggo-olbmui pirra”, joka kertoo saamelaisten löytämästä ja anastamasta maasta, jota asutti toinen eri kieltä puhuva väki. Tämä olisi väistynyt asuttamaan Tenon alajuoksua, Porsse-joen vartta, joka on Norjan puolella. Perimätieto ajoittuu noin 300-luvulle. (Fellman 1906, 154.)

Lähteet:

https://tekniikanmaailma.fi/tutkimus-muinaiset-ruotsalaiset-metsastaja-kerailijat-olivat-yllattavan-etevia-metalliseppia-ruotsista-loytyi-yli-2-000-vuotta-vanhoja-sulatusuuneja/

Kivihaudat – saamelainen hautaustapa?

Bïernh juvleminie – Haudatut karhut: arkeologisia ja sanastohistoriallisia näkökulmia eteläsaamelaiseen karhuperinteeseen

Piha, Minerva, Eteläsaamelaiset rautakautisessa Pohjolassa – Kielititieteellis-arkeologinen näkökulma, Turun yliopiston julkaisuja, Turku 2020.

Fellman, Jacob, Anteckningar under min vistelse Lappmarken II, Finska litteratursällskapets tryckeri, Helsingfors 1906.

29.5.2022tekstinaura Ei kommentteja

Skandinavia 900-luvulle saakka

Skandinaviasta on käytetty antiikin ajoista lähtien useita eri nimityksiä. Antiikin aikana hatara tietämys silloisesta maailman pohjoisesta reunasta ulottui ainakin Skandinavian etelärannikolle. 300-luvulla eaa. kreikkalainen tiedemies Pytheas käytti pohjoisesta alueesta nimitystä Thule. Thule-nimitystä käytti myös Procopius 550-luvulla jaa. Hänen mukaansa Skandinavia oli valtavan laaja saari. Hänen aikalaisensa Jordanes kuvailee tätä saarta, jota hän kutsui Skandzan nimellä, katajan lehden muotoiseksi, jolla on pullistuneet sivut ja joka kapenee etelässä pitkästä päästään (Ruotsin eteläkärki). Hänen lähteenään oli Pomponius Mela, joka kertoi Codanoniasta, eli Plinius Vanhimman käyttämän nimityksen mukaan Scatinaviasta, joka sijaitsi Codanianlahdella. Tämän on tulkittu tarkoittavan Kattegatia, merialuetta Tanskan ja Ruotsin välissä. Pomponius Mela kuvasi saaren sijaitsevan Veikselin edessä. Veiksel on iso joki, joka laskee Itämereen Puolan rannikolla. Saaressa oli suuri järvi, josta lähti Vagus-joki. Järvi on mahdollisesti Vänern. Saaren länsi- ja pohjoispuolta ympäröi valtava meri ja itäpuolella oli maasilta, johon päättyi siellä päin vellova Germaanienmeri. Tämä meri on Pohjanlahti. Siellä oli havaittu monia pieniä saaria eli Ruotsin ja Suomen saaristoa.

Procopiuksen mukaan saaren eteläpuolta asutti 13 heimoa, mutta pohjoispuoli olisi ollut asumaton. Jordanes taas kertoi, että Skandzan pohjoisosassa asuivat maata viljelevät finnit (suomalaisten esi-isät), riistasta elivät skrerefennit (saamelaisten esi-isät) sekä rannikolla, napapiirin pohjoispuolella adogit-heimo. Procopius käyttää skrerefenneistä nimitystä skrithiphinoi. Paulus Diaconus (n. 787 jaa.) sijoittaa scritobini-kansan asuttamat seudut napapiirille ja ehkä tätä pohjoisemmas.

Adogit-heimon nimitys saattaa viitata sanaan háleygir, joka olisi muotoutunut muotoon Hålaganland, tai vaihtoehtoisesti Andøyan väkeen. Andøya on saari Hålaganlandin länsipuolella. Norjalainen viikinki Ottar Haalogatilainen (800-luvun loppupuolella), oli kuvannut matkaansa Bjarmiaan. Tarina on talletettu Wessexin kuningaskunnan Alfred Suuren päivittämään Orosiuksen maailmanhistoriaan. Kiertäessään Jäämeren rannikkoa Ottar oli nähnyt ainoastaan finnejä, tarkoittaen nimityksellä saamelaisia, kunnes hän oli ohittanut Kuolan niemimaan ja tullut Vienan merelle. Bjarmia sijaitsi mereen laskevan ison joen suulla. Sitä asutti permiläinen, tšuudilainen tai vepsäläinen kansa. Nämä puhuivat saamelaisten puhuman kielen kaltaista kieltä. Talonpoikaispäällikkö Ottar oli kerännyt omaisuutensa kaupankäynnillä, poro-omaisuudellaan ja saamelaisten verotuksella.

Suomenniemellä finnien asutus oli keskittynyt lounaisrannikolle ja rannikkoa pitkin Etelä-Pohjanmaalle saakka sekä laajentunut vesireittejä pitkin sisämaahan. Vaurautta toivat maa- ja karjatalous sekä saamelaisten kanssa käyty turkiskauppa. Kveenien eli kainuulaisten eli suomalaisten talonpoikien aika Tornionjokilaaksossa oli vasta tulossa viimeistään 1100-luvulla.

https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/paallikko_ottarin_kuvaus_pohjolasta_paasi_maailman

https://saamelaisensyklopedia.fi/wiki/Goottien_historia

https://saamelaisensyklopedia.fi/wiki/Goottien_sota

https://saamelaisensyklopedia.fi/wiki/Langobardien_historia

https://en.wikipedia.org/wiki/H%C3%A5logaland

https://en.wikipedia.org/wiki/Scandza

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pytheas

https://www.kielikello.fi/-/itameri-pintaa-syvemmalta