Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Kemikylässä verovuosina 1620–1730

Kemikylässä verovuosina 1620–1730

1620–1643

Vuoteen 1620 mennessä Kemikylässä asui vain kaksi sukua, joiden juuret oli 1500-luvulta. Kutsun näitä sukuja tässä yhteydessä alkuperäisiksi, koska niiden kantaisät olivat kylän ensimmäisen sukupolven asuttajia. Kylän ensimmäinen nimismies Hannu Ikiänpoika ja toinen nimismies hänen veljenpoikansa Hannu Aikianpoika olivat valitut Tenno Tuutianpojasta alkaneesta suvusta. Sen suvun poikia oli kahdeksan vuoden 1643 henkikirjassa, toisesta ei lainkaan. Vuoteen 1620 mennessä Kemikylä oli saanut viisi tulokasta Kuolajärveltä, joiden poikia oli yhdeksän vuoden 1643 henkikirjassa. Lisäksi kolme veljestä oli saapunut Kuolajärven Sotkajärveltä 1630-luvulla ja heistä kaksi oli kirjattu vuoden 1643 henkikirjaan. Sompiosta oli saapunut kaksi miestä 1620 mennessä. Myöhemmin heidät korvasi niin ikään Sompiosta kaksi veljestä, jotka olivat kirjatut vuoden 1643 henkikirjaan.

1643–1667

Vuoteen 1667 mennessä Kemikylän alkuperäiset suvut olivat jääneet selkeään vähemmistöön. Kyseisen vuoden henkikirjaan oli kaksi lappalaista nimetty kun samaan aikaan Kuolajärveltä saapuneiden lappalaisten jälkeläisiä oli viisi. Lisäksi nimismiehet Olli Hannunpoika ja hänen poikansa Piettar (verovuodesta 1680 alkaen) oli valittu tästä joukosta. Sompiosta saapuneiden lappalaisten jälkeläisiä ei tässä vaiheessa ollut enää yhtäkään.

1667–1696

Vuoteen 1696 mennessä Kemikylän alkuperäisten sukujen edustajilla ainoastaan neljällä oli asuinkenttä, Kuolajärveltä saapuneiden jälkeläisillä viidellätoista. Yksi lappalainen oli saapunut Sodankylästä ja asui kylässä vähän aikaa. Kuusi uudisasukasta oli tullut Kemikylään, kaksi ensimmäistä vuonna 1685. Uudisasukkaista vain yksi asui kylässä 1696 jälkeen.

1697–1719

Mahdollisesti vuoteen 1719 mennessä Kemikylän alkuperäisten sukujen edustajia ei enää ollut. Kylää oli koetellut sekä isot kuolovuodet ja useat nälkävuodet. Kuolajärveltä saapuneiden jälkeläisten kahdesta harvalukuisesta suvusta kylää asutti kuusi verolappalaista vielä vuonna 1704. Nimismiehenä jatkoi ainoana sukunsa miespuolisena edustajana Piettar Ollinpoika kuolemaansa 1711 saakka. Hänen pojanpoikansa oli menehtynyt vuonna 1706 nälkävuonna. Nimismiehenä häntä seurasi Matti Hannunpoika Nousu. Uudisasukkailta oli kirjattu kylän 1700-luvun vaihteen henkikirjoihin kolme nimeä, joista Heikki Pekanpoika Halonen eli Pietilä eli Värriö asutti Pikkuarajärveä, Erkki Paavonpoika Halonen eli Karppinen eli Telniö Ulmajansuunmaata ja Juho Matinpoika Karppinen Kehtomaata Solttijoen edustalla likellä Värriöjoen suuta.

1720–1730

1720-luvulla Kuolajärveltä saapuneiden suvuista oli jäljellä yksi, joka kantoi nimiä Nousu ja Lesken. Martti Hannunpoika Noususta tuli kylän nimismies veljensä Matin jälkeen viimeistään vuonna 1727. Kylä sai uusia asukkaita Sompiosta, josta olivat saapuneet Keitzan ja Tenton perheet, myös Piera (Pekka) Heikinpoika (Torju?). Sen sijaan 1720-luvulla kylässä vaikuttanut Erkki Matinpoika on voinut olla paluumuuttaja. Värriön ja Karppisen eli Telniön uudistiloja asutettiin edelleen. Kummassakin päämies oli vaihtunut nuorempaan. Karppisen tila Kehtomaalla oli autioitunut.

Lähteet:

Kemikylän henkikirjat 1600–1730
Sompion henkikirjat 1600–1730
Kuolajärven henkikirjat 1600–1667
Hannula, Petri: Uudisasukas ei rakentanut Nousun savua, Väyläkirjat, 2021.

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Saamelaisilla ei ollut raudankäsittelytaitoa neljännen vuosisadan jälkeen

Saamelaisilla ei ollut raudankäsittelytaitoa neljännen vuosisadan jälkeen

Idän kauppiaat olivat kulkeneet tunnettuja Vienanmereen laskevia jokiväyliä jo kauan ennen saamelaisaikaa. Kivi- ja metallikauden aikana tuontitavaroita olivat piikivi, pronssi- ja rautaesineet, kuten tarve-esineet, työkalut ja korut. Ensimmäiset rautaesineet saapuivat permiläisestä Ananjino-kulttuurista Vienanmeren eteläpuolen kauppareittiä pitkin 800 eaa. alkaen.

Rautaesineiden valmistustaito omaksuttiin Karjalasta Pohjois-Fennosskandiaan 600–500 eaa. Niiden valmistukseen käytettiin yksinkertaista sulattouunia, joka koottiin laakakivistä. Uunissa poltettiin myös savea punamullan valmistamiseksi. Vanhimmat löydetyt pelkistysuunit tiedetään Kajaanin, Rovaniemen Kemijärven ja seuduilta. Ne on ajoitettu vuosille 300–200 eaa.  Samanlaisia uuneja tunnetaan myös Itä-Karjalassa. Lounais-Suomen itämerensuomalaisessa rannikkokulttuurissa raudanvalmistus otettiin käyttöön vasta ajanlaskun taitteen jälkeen.

Lapissa saamelaisten kohtaama kivikautinen väestö oli jääkauden jälkeen eri aikoina alueelle siirtyneiden väestöjen jälkeläisiä. Saamelaiset, jotka olivat saapuneet heidän joukkoonsa pienissä ryhmissä pitkällä aikavälillä, omaksuivat heiltä mm. peuran kuoppapyynnin ja tiettyjä rituaaleja. Kivikautinen väestö sulautui, toisaalta joutui väistymään syrjemmälle länteen ja pohjoiseen. Joitain lainasanoja siirtyi rinnakkainelossa saamen kieleen.

Rautaesineistön valmistus päättyi saamelaisten tulon aikaan noin 300 jaa. 800-luvulle saakka arkeologiset löydöt olivat vähäisiä. Ne olivat muualta saatuja ja tuotuja. Saamelaiset lienevät tehneet Lapissa vaihtokauppaa eteläisen Skandinavian maatalousyhteisöistä saapuneiden eränkävijöiden kanssa. Käytäntöä jatkoivat viikingit 800-luvulta alkaen. Nämä olivat kiertäneet veneillään pohjoista rannikkoa ja laskeutuneet Kuolassa Tulomajokea pitkin Lappiin. Viimeistään 1100-luvulla hämäläisten  perustaman siirtokunnan asukkaat, joita kutsuttiin kveeneiksi eli kainulaisiksi, kävivät kauppaa ja verottivat saamelaisia Tornionjoki- ja Kemijokilaaksoissa. Turkiksia oli aloitettu vaihtamaan rautaesineisiin myös eteläisellä Suomenniemellä joitain vuosisatoja aikaisemmin. Saamelaiset asuttivat Karjalan viikinkiajan alussa. 1000-luvulta alkaen karjalaisten laajennettua vaikutusaluettaan saamelaisten alueelle idän turkiskauppiaat hakeutuivat Lapin erämaihin.