Kirjoitin Martin asutushistoriaan liittyvän tekstin, koska kirjassani Uudisasukas ei rakentanut Nousun savua kylän kehitysvaiheiden kuvaus oli jäänyt puolitiehen.
Kehtomaan ympäristö Kemijoen varressa on ollut lappalaisten keskeistä asuinseutua ennen talonpoikaisaikaa. Seutu oli haluttu, koska siellä sijaitsevien Solttijoen eli Ylemmän Suoltijoen varrella oli luonnonniittyjä sekä joessa pesi majavia sekä Vaajajoen eli Alemman Suoltijoen ympärillä oli peurojen laidunmaata. Vuonna 1684 Suoltijoille olivat pyrkineet kemijärveläiset uudisasukkaat Tuomas Hamara sekä Hannu Karppinen. Hamara asui alueella nälkäkuolemaansa vuoteen 1695 saakka, mutta Karppinen joutui palaamaan Kemijärvelle jo vuoden kuluessa. Nälkävuosien jälkeen vuonna 1701 Kehtomaalle saapui Kemijärveltä uudisasukas Juho Karppinen, joka avioitui lappalaisten Matti ja Martti Hannunpojat Nousun siskon Elsan kanssa. Oliko niin, että Tuomas Hamaralla oli ollut siellä entuudestaan savu vai rakensiko Juho Karppinen sinne uuden savun, siellä perhe kuitenkin asui miehen kuolemaan saakka. Elsa muutti lapsineen Sodankylään 1720-luvun vaihteessa. Karppisen savu oli jäänyt tyhjäksi. Vuonna 1727 Kemikylän nimismies Martti Hannunpoika Nousu oli kiistellyt maasta oikeudessa Piera Heikinpojan kanssa ja hävinnyt kanteensa. Hän lienee petannut paikkaa pojalleen Martille, joka vielä siinä vaiheessa oli vasta 14-vuotias. (Hannula 2021, 50, 76, 88, 103.)
Piera Heikinpoika on saattanut olla Martin veljen Matti Hannunpoika Nousun Anna-vaimon setä. 1730-luvun vaihteessa hän ei enää asunut Kemikylässä. Martti Martinpoika Nousu avioitui sompiolaisen Marketta Antintytär Mustan kanssa ja heidän esikoisensa syntyi vuonna 1733. Nousun ja Mustan suvut olivat sopineet avioliitosta. Martti asutti osan vuodesta Kehtomaalla sijaitsevaa Karppisen savua muun perheen osallistuessa kylän naisten toimiin kesä- ja talvikylässä vuotuiskierron mukaan. Tätä ennen Martti-nuorukainen oli asunut yhteisössään Kemikylän lappalaisten kesä- ja talvikylissä. 1700-luvun alkuvuosikymmeninä talvikylä sijaitsi Kyläseljässä, joka oli Kehtomaasta muutama kilometri etelään. Vuoden 1740 maakirjan mukaan Martti Martinpojan asuinkenttä oli Kehtomaalla. Savu tunnettiin Nousuna. Martti ja Marketta Nousu saivat kuusi poikaa ja kaksi tytärtä. (Hannula 2021, 20, 58, 106.)
Kemikylä liitettiin Sodankylän hallinnolliseen pitäjään vuonna 1747. Perinteinen vuotuiskiertoon perustuva lappalaiselämäntapa päättyi. Alettiin asua paikallaan. Se vahvisti orastavaa talonpoikaiselämäntapaa. (Hannula 2021, 114.) Kehtomaasta muutama kilometri koilliseen Kemi- ja Värriöjoen suussa sijaitsi maanviljelykselle sopiva alue, kun Kehtomaa oli ollut omiaan tukemaan lappalaiselinkeinoa. Martti Nousun vanhin poika Antti, joka oli perustanut perheen, oli rakentanut sinne savun 1760 vaiheilla sekä hänen pikkuveljensä Matti niin ikään perheellistyneenä, savun veljensä naapuriin noin 1764. Samoihin aikoihin isä Martin puoliso oli edesmennyt. Martti oli tuolloin 51-vuotias. Joko hän tai hänen toiseksi vanhin poikansa Martti isännöivät Kehtomaan Nousun savua. Vuonna 1767 savu oli autio. Koska Matti Nousu kuoli 1767, hänen tyttärensä muutti äitinsä kanssa Kemijärvelle, savuun asettui Kehtomaassa asunut Nousun perhekunta. Matin veli Martti alkoi isännöidä kyseistä Nousu-nimistä savua. Antti Nousu kuoli vuonna 1772 ilman aikuisikään ehtinyttä poikalasta, savuun muutti hänen pikkuveljensä Heikki. Vuoden 1808 maakirjan mukaan Kemi- ja Värriöjoen suussa oli kaksi Nousun savua, joista toinen oli Martti Martinpojalla (Nousun sukuhaara) ja toinen hänen veljellään Heikillä (Marttilan sukuhaara). Isä Martti Martinpoika Nousu avioitui kaikkiaan kolmesti, toinen avioliitto oli lapseton ja kolmannesta syntyi tytär.
Martti Martinpoika Nousun jälkipolvet olivat Nousuja (Kemikylän talo numero 3) ja hänen pikkuveljensä Heikin jälkipolvet Marttiloita (Kemikylän talo numero 4). Lähes kaikki isossajaossa muodostetut Martinkylän talot ja pientilat on muodostettu näistä kahdesta talosta ja asukkaat näistä kahdesta Nousun sukuhaarasta.
maakirja 1808
3: Nousu Martti Martinpoika (1735-1808)
4: Nousu Heikki Martinpoika (1750-1825)
maakirja 1830
3: Nousu Hannu Martinpoika (1787-1850) ja (Jaakkola) Mikko Mikonpoika (1796-1852), vihitty vuonna 1816 Stiina Heikintytär Nousun kanssa.
4 Nousu Heikki Martinpoika
maakirja 1845
3: Nousu
4: Marttila
maakirja 1855
3: Nousu: ostettu perintötilaksi 1849: Hannu Martinpoika Nousu, Mikko Mikonpoika (Jaakkola) ja Heikki Isakinpoika Nousu.
4: Marttila
maakirja 1875
3: Nousu: sama kuin yläpuolella.
4: Marttila
maakirja 1905
3: Mikkola (Nousu) —> isojako 1916: 1 Mikkola, 2 Nousu, 3 Ollila
4: Heikkilä (Marttila) —> ostettu perintötilaksi 1899 —> isojako 1916: 5 Heikkilä, 6 Marttila
Niinpä, onko Vartion teksti novelli vai proosaruno? Novellissa seurataan yhtä henkilöhahmoa, mitä enemmän hän on taustalla, sitä piirteettömämpänä hänet esitetään. Tekstin edetessä päähenkilö tuli yhä piirteellisemmäksi. Novelli asettaa yhden kysymyksen, johon se vastaa. Tällöin henkilöhahmon rooli tuo ratkaisua esiin. Novellin päähenkilönä voi olla myös paikka. Se on ainoa muuttumaton elementti, kaikki muu on muutoksenalaista. Toimiessaan novellina tämä teksti kuvaa keskitettyä tapahtumaa. Tekstin vastavoimana on toisten ihmisten kummallinen käyttäytyminen. Päähenkilö kokee itsensä ulkopuoliseksi. Novellin perusristiriita liittyy päähenkilön vastavoimaan. Perusristiriita on jännite kahden vastakkaisen voiman välillä. Novellissa perusristiriita ja käänne peilaavat toisiaan. Tekstin motiivina lienee (pyhiin)vaellus Vatikaaniin. Sen teema liittyy Vatikaaniin, joka on tekstin otsikko. Tekstissä nousee esiin toisten kulkijoiden äreys ja aggressiivisuus. Se lienee vihje teemasta. Tulee vaikutelma, että kulkijat ovat kuin tressaantuneet eläimet, joita ajetaan ahdasta, aidattua käytävää pitkin jonnekin. Päähenkilö jää ainoana paavin siunausta vaille.