Sukunimet oli saamelaisilla otettu henkikirjoissa käyttöön yleisesti verovuonna 1690. Usein sukunimi oli omaksuttu isoisän – vuoden 1643 sukupolven – etunimestä [Tenno, Miulus, Arvid, Wuolab] – tai se ilmensi henkilön ominaisuutta [Mujo: hymy, Musta] tai käytti luonto- [Kuhmitsa: pieni kukkula, Sarri: mustikka, Suva: nuoskalumi (Itkonen 1942), Kuosku: maakannas] tai elinkeinon piiriin kuuluvaa [Kallunki: poron otsanahka] sanastoa.
Sukunimi oli rinnasteinen patronyymille ja siten tietyissä tapauksissa viittasi tuona ajankohtana isään isoisän sijasta. Esim. kemikyläläisen Hannu Juhonpoika Leskenin sukunimi saattoi viitata hänen isäänsä. Lesken (inarinsaameksi leskâ) tarkoittaa leskeä, se oli isän liikanimi, sillä Hannu Lesken oli kuolemaansa saakka aviossa. Kuolajärveläisen Erkki Markuksenpoika Keriun sukunimi merkitsee kerjäläistä. Nälkäkuolema oli isän kohtalo. Kemikyläläisveljesten Martti ja Matti Hannunpojat Nousun sukunimi viittaa niin ikään heidän isäänsä. Inarinsaamessa on sana ”nocce”, joka tarkoittaa jääräpäisyyttä, itsepäisyyttä tai sisukkuutta.
”Nocce” lausutaan jotakuinkin ’notze’. Niko Rytilahti on kerännyt kotipaikkakuntansa saamelaisperäisiä paikannimiä laatimaansa teokseensa Sallan saamelaisperäiset paikannimet. Matsokkaharjun sanaliiton ensimmäisessä sanassa on konsonanttipari ’ts’. Inarinsaameen palautettuna sana on ”macc” (Rytilahti 2019, 38). Suomalainen ’ts’ palautuu inarin saamessa ’cc’-konsonantteihin.
Nousu-nimen ensimmäisessä tavussa on vokaalit ’ou’. Rytilahden teoksen esimerkeistä voi päätellä, että useissa inarin- ja koltansaamen kielessä vokaalit palautuvat muotoon ’uo’. Esimerkiksi
Kivi-Koulio —> ”kuovla” (Rytilahti 2019, 28)
Kouhtensokka —> ”kuovda” (Rytilahti 2019, 30)
Koulumaoiva —> ”kuovlam” (Rytilahti 2019, 30)
Routelolampi—> ”ruoi’dâ” (Rytilahti 2019, 47)
Inarinsaamessa ensimmäisen tavun ’uo’ ohjaa toisen tavun vokaaliksi ’a’. Toisaalta Kuolajärvensaamessa jälkimmäisen tavun vokaaliksi valikoituu ’u’. Tämän päättelen Jaakko Häkkisen Metsälappalaisten kielelliset jäljet -esityksestä (Kittilän Metsälappalaispäivät 2018). Suomen kielessä ensimmäisen tavun ’ou’ ohjaa toisinaan toisen tavun vokaalin ’u’:ksi. Nousu-nimen rekonstruktio olisi ”nuoccu” ja se lausuttaisiin mahdollisesti ’nuotzu’. Vertailun vuoksi koltan saamen ’olla itsepäinen’-merkitystä tarkoittava sana on T. I. Itkosen Koltan- ja Kuolanlapin sanakirjan 2 mukaan ”nußa” (Itkonen 2011, 909).
Karjalassa Novgorodin aikaisessa tuohikirjeessä, joka on ajoitettu 1400-luvun alkuun, on nimetty lappalainen Novze. Hän oli vaikuttanut seudulla, jonne myöhemmin muodostettiin Käkisalmen lääni (Kuzmin 2013, 73). Novzen aunuksenkarjalainen asu on Novzu. Inkerin alueella sijainneen vatjalaisten viidenneksen verokirjoissa vuonna 1500 ovat mainitut Kirilko Novzejev Kurkijoelta ja Fedko Nousujev Sortavalasta. (Mikkonen, Paikkala 1993, 377.)
Lähteet:
Kuzmin, Denis, 2013, Saamelainen asutus Karjalassa: https://www.sgr.fi/susa/94/kuzmin.pdf
Mikkonen, Pirjo, Paikkala, Sirkka, Suomalaiset sukunimet, W&G, Keuruu 1993.
Rytilahti, Niko, Sallan saamelaisperäiset paikannimet tulkintoineen, Sallan kunta 2019.
Itkonen, T. I., Koltan ja Kuolanlapin sanakirja 2, Suomalais-Ugrilainen Seura, Helsinki 2011.
Itkonen, T. I., Suomen-, kuolan- ja ruijanlappalaisten vanhat henkilönnimet, Virittäjä Vol 46, 1942. https://journal.fi/virittaja/article/view/31090
Häkkinen, Jaakko, Metsälappalaisten kielelliset jäljet, Metsälappalaispäivät 2018, Kittilä 7.–8-7.
Nettidigisäänih: https://saanih.oahpa.no/fin/smn/