historia Archives - Tekstin aura

18.1.2025tekstinaura Ei kommentteja

Kemikylän kaksi Hannu Hannunpoikaa

Vetotaival jokilatvojen välissä -kirjan kansi — Historia- ja tietokirja Koillis-Lapin asuttaneista saamelaisista Kemin Lapin lapinkylässä.

Kemikylän henkikirjoissa Elsa, Matti ja Martti Nousun isä Hannu ja hänen isänsä Hannu on tuottanut minulle päänvaivaa, nimittäin on varsin vaativaa hahmottaa mistä vuodesta alkaen oli nuorempi Hannu kirjattu verotietoihin.

Tiedämme, että eräs Hannu Hannunpoika oli kirjattu verovuoden 1643 henkikirjaan, peräti listan viimeiseksi. Hän oli saanut sinä vuonna käyttöönsä nautintamaansa. Hänen veljensä Piettar Hannunpoika, tämän nimisiä oli listassa kaksi, oli listattu kolme nimeä ylemmäs. Tulkitsen, että he saattoivat olla samaa ikäluokkaa. Tämän jälkeen henkikirjoissa on vuosien katkos.

Vuoden 1661 henkikirjan listan aloittaa kaksi nimeä, jotka olivat nimetty myös vuoden 1643 listassa. Nimismies Olli Hannunpojan nimen jäljessä oli Hannu Hannunpojan nimi. Olli ei ollut Hannu Hannunpojan sukua. Olli Hannunpoika toimi nimismiehenä verovuoteen 1678 tai 1679 saakka. Hän eli hyvin vanhaksi vuoteen 1692 saakka. Hannu Hannunpojan nimi oli kirjattu hänen nimensä jälkeen vuoteen 1669 saakka. Tämän jälkeen verotiedoissa on viiden vuoden katkos.

Eräs Juho Heikinpoika oli saanut käyttöönsä nautintamaan 1662 jälkeen, viimeistään 1667. Hän oli keskeinen henkilö suhteessa Hannu Hannunpoikaan, sillä Juhon tytär Anna avioitui Hannun pojanpojan Matin kanssa 1698. Juhon nimi oli listan toiseksi viimeinen. Vuonna 1674 Hannun nimi listattiin Juhon nimen yläpuolelle. Hannun täytyy olla sen vuoksi sama henkilö, joka oli nimetty Kemikylän henkikirjoihin jo aikaisemmin. Verokirjureiden käytäntönä oli, että uudet lappalaiset kirjattiin aina listan loppuun. Siitä vuodesta lähtien Hannu Hannunpojan ja Juho Heikinpojan sekä tämän veljen Hannun nimet oli listattu peräkkäin. Tulkitsen, että tässä vaiheessa näiden kahden suvun miehet olivat solmineet läheiset suhteet. Seuraavasta vuodesta alkaen Hannu Hannunpoika ei kyennyt veronmaksuun. Hänestä oli viimeinen merkintä vuodelta 1682. Siihen mennessä sekä Juho ja Hannu Heikinpojat olivat kuolleet.

Vuonna 1688 Kemikylän henkikirjan loppuun kirjattiin kaksi uutta nimeä – Hannu Hannunpoika sekä Iivari Pekan- eli Piettarinpoika, jotka olivat serkkuja. Vuonna 1690 Hannu Hannunpojan yhteyteen listattiin hänen poikansa Matti, joka jakoi isänsä nautintamaat, heidän jälkeensä kirjattiin Iivari Pekanpoika, Hannun poika Martti, Juhon poika Hannu sekä Iivarin veli Hannu Pekanpoika. Asetelma säilyi Hannu Hannunpojan verovuonna 1695 tapahtuneen kuolemaansa saakka. Nälkävuonna 1697 Iivari Pekanpoika menehtyi Venäjällä.

Verovuonna 1643 Hannu Hannunpoika vanhemman päästessä listalle ensi kertaa Juho Heikinpojan isä Heikki Hannunpoika oli häntä vuosikymmenen vanhempi. Heikki ei ollut siinä osassa listan alkupäätä, johon oli kirjattu verovuonna 1620 nimettyjä lappalaisia. Sitä seuraa, että Hannu Hannunpoika oli vuosikymmenen Juho Heikinpoikaa vanhempi. Miten tätä tietoa tulisi tulkita? Nuoremman Hannu Hannunpojan lapset Elsa, Matti ja Martti syntyivät vuosina 1683, 1677 ja 1670. Isä olisi syntynyt 1640-luvulla. Juho Heikinpoika ja Hannu Hannunpoika vanhempi olivat sopineet Annan ja Matin avioliitosta näiden ollessa vielä lapsia. Nuoremmasta Hannu Hannunpojasta ei ole merkintöjä Kemikylän verotiedoissa kuin vasta vuodesta 1688. Miksi näin, siitä ei ole käsitystä.

1688 mennessä oli tapahtunut seuraavaa: Hannu Hannunpoika nuorempi toimi Kemikylän lautamiehenä ainakin vuodesta 1687 alkaen. Vuonna 1686 hänen siskonsa Inkeri oli tuomittu kuolemaan sukupuolirikoksesta, jonka toinen asianomainen oli hänen serkkunsa Iivari Pekanpoika.

Kemikyläläisten Hannu Hannunpojan ja erään Niilo Niilonpojan nimet ovat vuonna 1638 tehdyssä valituksessa, joka koski talonpoikien harjoittamaa kalastusta ja metsien kaskeamista lappalaisten mailla. Valitukseen oli osallistunut kolme lappalaismiestä Kuolajärveltä ja Kemikylästä sekä päämiehenä toimi Sompion entinen nimismies.

Hannu Hannunpoika vanhempi oli ollut ainakin vuodesta 1638 viimeisin Kemikylän henkikirjaan ylöskirjattu verolappalainen. Tieto näyttää olevan sopusoinnussa hänen isänsä verovuosien kanssa. Sen mukaan Hannu Päiviänpoika maksoi veroa ainakin vuosina 1610–1643. Lappalainen sai nautintaoikeuden maahansa perustaessaan perheen. Hannu Hannunpoika oli syntynyt 1610-luvulla.

Lähteet:

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4342&pnum=15
Kemikylän henkikirjat 1643–1697
Andersson, G. A. Kemijärven pitäjien vaiheita, Lapin Kansan kirjapaino 1957, s. 38.
Kehusmaa, Aimo, Onnela, Samuli, Suur-Sodankylän historia I, Gummerus, Jyväskylä 1995, 88.

12.12.2024tekstinaura Ei kommentteja

Viimeiset 300 vuotta vaikuttavat geeneissäni – toinen versio

Dosentti Elina Salmela on julkaissut Kalmistopiirin sivustolla artikkelin, joka käsittelee sukulaisuutta geenitutkimuksen näkökulmasta. Artikkelin mukaan kaikki esivanhempien geenit periytyvät viidenteen sukupolveen saakka. Sen jälkeen periytyvyys heikkenee nopeasti seuraavien sukupolvien osalta. Teoreettinen maksimi havaita vielä sukulaisuutta on kahdeksannen sukupolven kohdalla.

Laadin artikkelissa esitetyn taulukon innostamana sukuni esityksen. Sen vasemmalla puolella oleva numerointi ilmaisee sukupolvea.

0 minä (1964–)
1 Leevi Kristian Hannula (1934–2003) puolisoineen
2 Ande August Hannula (1907–1959) puolisoineen: talollinen
3 Kalle Reeti Juhonpoika Hannula (1876–1945) puolisoineen: talollinen
4 Juho Juhonpoika Hannula (1827–1901) puolisoineen: talollinen
5 Juho Hannunpoika Nousu eli Hannula (1794–1874) puolisoineen: talollinen —> 100 % periytyvää yhteistä dna:ta

6 Hannu Juhonpoika Nousu (1747–1822) puolisoineen: talollinen —> 99,7 % periytyvää yhteistä dna:ta
7 Juho Hannunpoika Nousu (1725–1801) puolisoineen: talollinen —> 97 % periytyvää yhteistä dna:ta
8 Hannu Matinpoika Nousu (1700–1760) puolisoineen: metsälappalainen —> 86 % periytyvää yhteistä dna:ta

9 Matti Hannunpoika Nousu (1677–1750) puolisoineen: metsälappalainen —> 67 % periytyvää yhteistä dna:ta
10 Hannu Hannunpoika (Nousu) (n. 1639–1694) puolisoineen: metsälappalainen —> 46 % periytyvää yhteistä dna:ta
11 Hannu Hannunpoika (n. 1618–1643 jälkeen) puolisoineen: metsälappalainen —> 29 % periytyvää yhteistä dna:ta
12 Hannu Päiviänpoika puolisoineen: metsälappalainen —> 17 % periytyvää yhteistä dna:ta
13 Päiviä Tennonpoika puolisoineen: metsälappalainen —> 10 % periytyvää yhteistä dna:ta
14 Tenno Tuutianpoika puolisoineen: metsälappalainen —> 5 % periytyvää yhteistä dna:ta

Periytyvä yhteinen dna tarkoittaa esivanhempien osuutta, joilta on dna:ta peritty. Esimerkiksi neljännentoista sukupolven esivanhemmilta on peritty 5 % heidän dna:staan.

Eräillä esivanhemmillani oli täysin saamelainen dna vielä yhdeksän sukupolvea sitten. Puolison valintaan vaikutti käsitys, ettei tämän saanut olla liian läheistä sukua tai leskeytynyt sukulainen avioliiton kautta. Hannu Matinpoika Nousun puolison Kristiinan isoisä oli suomalaista Viirin (Viiripään) sukua. Juho Hannunpoika Nousulla, hänen pojallaan Hannulla ja hänen pojallaan Juholla oli suomalainen vaimo, mistä seurasi, että saamelais-dna puolittui jokaisen jälkipolven aikana. Kolmessa seuraavassa sukupolvessa suvun miehet valitsivat puolisoikseen naisia, joiden esivanhempina oli ollut sekä suomalaisia että saamelaisia.

Suvun asetelman tutkimisen soveltuvat parhaiten isälinja- ja etäserkkutesti. Isälinjatestin avulla seurataan Y-kromosomien ylisukupolvista ketjua pojalta isälle. Etäserkkutestin avulla tunnistetaan sukupuun eri haarojen mies- ja naisgeenisukulaisia. Mutaatiot paljastavat sukulaisuuden, koska ne periytyvät.

Lähde:
https://kalmistopiiri.fi/2022/08/23/olenko-sukua-euran-emannalle-muinaisyksiloiden-nykysukulaisten-tunnistaminen-geneettisesti/

5.11.2024tekstinaura Ei kommentteja

Vetotaival jokilatvojen välissä

Joet ovat kuljettaneet ihmisiä ja tavaroita pitkiä matkoja, ja se on muuttanut yhteisöjä, mutta muistelijat tietävät yleensä kertoa vain oman yhteisönsä tarinoita. Vanhat asiakirjat ja muinaisjäännökset kantavat vielä vanhempien tarinoiden palasia.

Tämän kirjan aiheena on Koillis-Lapin asuttaneet saamelaiset Kemin Lapin lapinkylässä.

1. osa esittelee länsiuralilaisen väestön vaellusta ja hajaantumista matkalla Länsi-Siperiassa sijainneesta alkukodista Fennoskandiaan.

2. osa rajautuu kolmeen koilliseen Kemin Lapin lapinkylään – Kuolajärveen, Sompioon ja Kemikylään. Voudintileistä ja henkikirjoista koostettujen luetteloiden avulla esitellään näiden kylien tänä päivänäkin vaikuttavien sukujen isälinjat.

3. osa sisältää täydennyksiä kirjoittajan edelliseen kirjaan Uudisasukas ei rakentanut Nousun savua (Väyläkirjat, 2021).

Laajoina liitteinä esitetään näiden kylien voudintilien ja henkikirjojen verolappalaisten kattavat nimilistat suomennettuna vuosi vuodelta 1500-luvun puolivälistä parin sadan vuoden ajan aina vuoteen 1730.

Kirja sopii oppaaksi Koillis-Lapin historiasta kiinnostuneille, sukututkimusta harrastaville ja uteliaille lukijoille. Se sopii tausta-aineistoksi ja päivitykseksi Koillis-Lapin vanhaa aikaa käsitteleviin tietoteoksiin, joissa henkilöitä on nimetty ilman sukutietoa.

Kirjassa on 298 sivua. Sitä voi ostaa suoraan Väyläkirjat-kustantajalta tai minulta. Yksi kirja maksaa 25 euroa + lähetyskulut.

29.9.2024tekstinaura 2 kommenttia

Nousu-sukunimestä

Uudisasukas ei rakentanut Nousun savua -kirjan kansi — Historiakirja, tietokirja ja sukukirja Kemikylän lapinkylästä (Savukoskesta).

Sukunimet oli saamelaisilla otettu henkikirjoissa käyttöön yleisesti verovuonna 1690. Usein sukunimi oli omaksuttu isoisän – vuoden 1643 sukupolven – etunimestä [Tenno, Miulus, Arvid, Wuolab] – tai se ilmensi henkilön ominaisuutta [Mujo: hymy, Musta] tai käytti luonto- [Kuhmitsa: pieni kukkula, Sarri: mustikka, Suva: nuoskalumi (Itkonen 1942), Kuosku: maakannas] tai elinkeinon piiriin kuuluvaa [Kallunki: poron otsanahka] sanastoa.

Sukunimi oli rinnasteinen patronyymille ja siten tietyissä tapauksissa viittasi tuona ajankohtana isään isoisän sijasta. Esim. kemikyläläisen Hannu Juhonpoika Leskenin sukunimi saattoi viitata hänen isäänsä. Lesken (inarinsaameksi leskâ) tarkoittaa leskeä, se oli isän liikanimi, sillä Hannu Lesken oli kuolemaansa saakka aviossa. Kuolajärveläisen Erkki Markuksenpoika Keriun sukunimi merkitsee kerjäläistä. Nälkäkuolema oli isän kohtalo. Kemikyläläisveljesten Martti ja Matti Hannunpojat Nousun sukunimi viittaa niin ikään heidän isäänsä. Inarinsaamessa on sana ”nocce”, joka tarkoittaa jääräpäisyyttä, itsepäisyyttä tai sisukkuutta.

”Nocce” lausutaan jotakuinkin ’notze’. Niko Rytilahti on kerännyt kotipaikkakuntansa saamelaisperäisiä paikannimiä laatimaansa teokseensa Sallan saamelaisperäiset paikannimet. Matsokkaharjun sanaliiton ensimmäisessä sanassa on konsonanttipari ’ts’. Inarinsaameen palautettuna sana on ”macc” (Rytilahti 2019, 38). Suomalainen ’ts’ palautuu inarin saamessa ’cc’-konsonantteihin.

Nousu-nimen ensimmäisessä tavussa on vokaalit ’ou’. Rytilahden teoksen esimerkeistä voi päätellä, että useissa inarin- ja koltansaamen kielessä vokaalit palautuvat muotoon ’uo’. Esimerkiksi

Kivi-Koulio —> ”kuovla” (Rytilahti 2019, 28)
Kouhtensokka —> ”kuovda” (Rytilahti 2019, 30)
Koulumaoiva —> ”kuovlam” (Rytilahti 2019, 30)
Routelolampi—> ”ruoi’dâ” (Rytilahti 2019, 47)

Inarinsaamessa ensimmäisen tavun ’uo’ ohjaa toisen tavun vokaaliksi ’a’. Toisaalta Kuolajärvensaamessa jälkimmäisen tavun vokaaliksi valikoituu ’u’. Tämän päättelen Jaakko Häkkisen Metsälappalaisten kielelliset jäljet -esityksestä (Kittilän Metsälappalaispäivät 2018). Suomen kielessä ensimmäisen tavun ’ou’ ohjaa toisinaan toisen tavun vokaalin ’u’:ksi. Nousu-nimen rekonstruktio olisi ”nuoccu” ja se lausuttaisiin mahdollisesti ’nuotzu’. Vertailun vuoksi koltan saamen ’olla itsepäinen’-merkitystä tarkoittava sana on T. I. Itkosen Koltan- ja Kuolanlapin sanakirjan 2 mukaan ”nußa” (Itkonen 2011, 909).

Karjalassa Novgorodin aikaisessa tuohikirjeessä, joka on ajoitettu 1400-luvun alkuun, on nimetty lappalainen Novze. Hän oli vaikuttanut seudulla, jonne myöhemmin muodostettiin Käkisalmen lääni (Kuzmin 2013, 73). Novzen aunuksenkarjalainen asu on Novzu. Inkerin alueella sijainneen vatjalaisten viidenneksen verokirjoissa vuonna 1500 ovat mainitut Kirilko Novzejev Kurkijoelta ja Fedko Nousujev Sortavalasta. (Mikkonen, Paikkala 1993, 377.)

Lähteet:

Kuzmin, Denis, 2013, Saamelainen asutus Karjalassa: https://www.sgr.fi/susa/94/kuzmin.pdf
Mikkonen, Pirjo, Paikkala, Sirkka, Suomalaiset sukunimet, W&G, Keuruu 1993.
Rytilahti, Niko, Sallan saamelaisperäiset paikannimet tulkintoineen, Sallan kunta 2019.
Itkonen, T. I., Koltan ja Kuolanlapin sanakirja 2, Suomalais-Ugrilainen Seura, Helsinki 2011.
Itkonen, T. I., Suomen-, kuolan- ja ruijanlappalaisten vanhat henkilönnimet, Virittäjä Vol 46, 1942. https://journal.fi/virittaja/article/view/31090
Häkkinen, Jaakko, Metsälappalaisten kielelliset jäljet, Metsälappalaispäivät 2018, Kittilä 7.–8-7.
Nettidigisäänih: https://saanih.oahpa.no/fin/smn/

13.10.2023tekstinaura Ei kommentteja

Sompiossa verovuosina 1699–1740

Vuosina 1699–1730 oli Sompiossa vähäistä väestöllistä muutosta. Keskeiset lappalaissuvut olivat vakiinnuttaneet asemansa. Tuona aikana Sompio vastaanotti kaksi lappalaistulijaa. Tuomas Wuolappa oli paluumuuttaja ja Matti Hari oli saapunut perheineen Kuolajärveltä. Genin mukaan hän lienee palannut takaisin jossain vaiheessa. Uudisasukas Pekka Juhonpoika Leinonen (l. Sakkinen) oli asettunut Sompioon 1720 tietämillä ja muuttanut Ruijaan 1642 Tuomas Wuolapan tavoin.

Lapin lukutaitoiset vuoteen 1723 lisää Sompion asuttajiin lappalaissukujen lisäksi Pelkosen (Kilpimaa) ja Perttusen (Saunavaara) perhekunnat. Nämä eivät ilmeisesti enää maksaneet lapinveroa. Sompion Alaperää asuttivat Pelkosten ja Perttusten lisäksi jossain vaiheessa myös kemijärveläinen Matti Oinas, joka oli muuttanut lapinkylään 1680-luvulla, samoin kemijärveläinen Hannu Ristonpoika Karppinen Kairavuopiota ennen siirtymistään Kemikylään. Pekka Kärki oli muuttanut Suvantoon vuonna 1693, mutta luovutti paikkansa pudasjärveläiselle Paavali Hiltuselle.

Sompion rippikirjat lisäävät kylän asuttajiin vielä Mustan sukuun kuuluneen Juho Antinpoika Kurisian. Juho Antinpojan isännimi on mainittu Sompion vuoden 1740 henkikirjassa. Kurisian asuinkenttä oli Hannu Keitzan naapurissa Seitajärven rannalla Arajärven kupeessa. Arajärveä asutti samaan aikaan uudisasukas Juho Leinonen, mahdollisesti ainoa uudisasukas, joka siinä vaiheessa eli lappalaisten keskuudessa suomalaisasutuksen ulkopuolella. Kyseisen vuoden henkikirjasta huomataan, että Sompiossa lappalaiselinkeino oli vireää Alaperän yläpuolisilla seuduilla.

Lähteet:

Enbuske, Matti, ”Lapinmaan maaoikeudet – Asutus ja maankäyttö keskisessä Lapissa ja Enontekiölle 1900-luvun alkuun”. Oikeusministeriön julkaisuja 2006:6, s. 151.
Sompion henkikirjat 1699–1730
Lapin lukutaitoiset vuoteen 1723, Sompio: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6032406800&aineistoId=1862610126
Sompion henkikirja 1740: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/H0000015_00128#?c=&m=&s=&cv=127&xywh=-626%2C-324%2C5925%2C4298

28.9.2023tekstinaura Ei kommentteja

Kuolajärvellä verovuosina 1620–1730

Kuolajärven saamelaisyhteisössä syntyvyys oli ollut korkea vuoteen 1620 saakka. Tyypillinen aikuiseksi varttuneiden poikien määrä oli 4, usein enemmän. Kuolleisuuskin liennyt korkealla tasolla. Vuoden 1620 jälkeen syntyvyys puolittui ja vakiintui 1–3 aikuiseksi varttuneeseen poikaan. 1700-lukua lähestyttäessä neljäkin poikaa saattoi olla perheessä. Olosuhteet paranivat, rauhan aika oli palannut, sääolosuhteet olivat vähemmän ailahdelleet, kohtalokkaita tauteja kenties ollut liikkeellä vähemmän. Ihmiset kuolivat harvemmin. Ne johtivat syntyvyyden nousuun ja sääntelyyn, koska lappalaiselinkeino elätti tietyn määrän ihmisiä.

Vuonna 1620 kuolajärveläisiä veroa maksavia lappalaisia oli kahdeksan, josta vain kahdella oli nautintamaat vielä 1643. Jopa 27 lappalaista oli saanut asuinkentän 1620 jälkeen.

1640-luvun sukupolvea voi pitää tunnettujen saamelaissukujen kantaisinä. Lappalaiset saivat sukunimen talonpoikien tavoin 1680–1690-luvuilla. Nimi periytyi usein isoisän kutsumanimestä. Laajin suvuista on Tenniöjärven ympäristöä asuttanut kantaisä Tenno Aikianpoika, jonka jälkeläiset kantoivat nimiä Keriu, Miulus ja Mujo, Hari sekä Koria. Tennolla oli veli Hannu, josta periytyivät nimet Sarri ja Saija, myös Kemikylän suvut Nousu ja Lesken. Ja oli yhden nimen sukuja: Kallunki, Tenno sekä Peuna. Joskin Kuolajärven henkikirjoissa Hannu Tuomaanpoika Tennon poikien sukunimeksi oli kirjattu Swart. Lisäksi oli tulokassuvut Kuhmitsa ja Jönsö.

Rippikirjat sisältävät tietoja perhekunnista, jotka olivat asettuneet elämään talonpoikaisesti savupirtteihin. 1700-luvun vaihteen Kemijärven rippikirjoissa on osasto Kuolajärven lappalaisille. Tuohon aikaan monet lappalaiset elivät suomalaisten tavoin, mutta samanaikaisesti monella oli vielä nautintamaa. Vuoden 1704 Kuolajärven henkikirjassa nautintamaa oli kirjattu 28:sta 17:lle lappalaiselle. Näistä 28:sta kolme oli kuitenkin poissaolevia ja kolme kuolleita ja jokainen heistä oli pitänyt nautintamaata. Asuinkenttien määrä oli vähenemässä.

Ensimmäiset uudisasukkaat saapuivat Kuolajärvelle Kemijärveltä 1700-luvun vaihteessa ja Kuusamosta kymmenisen vuotta myöhemmin. Uudisasukkaat joko jakoivat veromaita iäkkäiden lappalaisten kanssa tai saivat autioituneita kenttiä käyttöönsä. Siten he maksoivat lapinveroa. Kuusamosta oli saapunut myös muutamia lappalaisia 1720-luvun vaihteessa. Sukupolvi myöhemmin Elina Antintytär Pitkä-Kallungin ja Hannu Hannunpoika Kallungin avioiduttua näistä Kallungin Kuusamon ja Kuolajärven sukuhaaroista tuli toisilleen sukulaisia. Perhe asettui Kallunkijärvelle.

Lähteet:

Kuolajärven voudintilit 1572–1620
Kuolajärven henkikirjat 1643–1730
Kemijärven rippikirjat 1698–1730

23.9.2023tekstinaura Ei kommentteja

Näkymätön Hannu Hannunpoika

1500-luvulla Kuolajärven asutus keskittyi Tenniöjärvelle ja Tulppion seudulle. Kemikylän ensimmäisillä asukkailla oli vaihtunut kylä ilman, että he vaihtoivat asuinkenttäänsä. Kemikylä oli saanut asukkaansa lähes jokaisesta Kuolajärven suvusta, joista osa tunnetaan saamelaisnimistään tänäkin päivänä eli Kallungista, Tennosta ja Peunasta sekä Sarrista/Saijasta, Keriusta, Miuluksesta/Mujosta, Koriasta ja Harista.

1620-luvun jälkeen Kuolajärven asutus levittäytyi ja talvikylän paikka vaihtui Tenniöjärveltä Sallansuuhun mahdollisesti väestön lisääntymisen ja nautintamaiden hajaannuttamisen vuoksi. Ainoastaan pohjoisin osa oli periferiaa. Kuolajärven sukujen esi-isät asuttivat nautintamaitaan: Aikia Aripäivänpojan jälkeläiset Kallunkijärveä, Sarre Päiviänpojan jälkeläiset Märkäjärveä, Päiväsarria Ikäpäivänpojan jälkeläiset Onkamojärveä sekä Hannu ja Tenno Aikianpoikien jälkeläiset Sarivaaran seutua sekä Kuolajärveä, Sotkajärveä, Tenniöjärveä ja Tenniöjoen latvaa. Nautintamaiden keskellä oli talvikylän alue.

Kemikylässä ylöskirjatun muisteluksen mukaan kolme veljestä saapui kylään Sotkajärveltä. Tieto rajaa vaihtoehtoja mitä sukua veljekset olivat. He olivat Hannu tai Tenno Aikianpojista polveutuneita. Tuohon aikaan saamelaisperheellä oli tyypillisesti kahdesta kolmeen poikaa eri Kuolajärven henkikirjojen mukaan. Myös tämä tieto toimii mahdollisuuksien rajaajana. Se karsii pois kaikki kotakunnat, joissa oli kolme poikaa. Väestön määrä pysyi kylässä vakiona, koska maa ei elättänyt enempää lappalaiselinkeinoa harjoittamalla. Rajaukseen sopivat Olli Hannunpoikaan, Jöns Hannunpoikaan ja Martti Tennonpoikaan. Nimistö toimii vaihtoehtojen karsijana niin ikään, koska saamelaiset kunnioittivat edesmenneitä sukulaisiaan antamalla lapsilleen heidän nimiään. Samat nimet kertautuivat suvussa. Juho, Hannu ja Piettar Hannunpojat vaikuttavat olevan lähimpiä sukulaisia Tuomas Jonssinpojalle. Jöns Hannunpoika ei voi olla veljesten isä, koska hänellä olisi ollut silloin neljä poikaa. Tulkinta edellyttääkin oletusta, että veljesten isä olisi ollut Hannu Hannunpoika. Etunimen saa veljesten isännimestä ja patronyymin Tuomaan isän patronyymistä. Hannu Hannunpoikaa ei kuitenkaan ole 1610–1620-lukujen voudintileissä eikä 1643 henkikirjassa. Hänen poikansa Juho sen sijaan saattaa olla kirjattu vuosien 1674–1687 Kuolajärven henkikirjoihin. Hän oli voinut olla paluumuuttaja. Asetelma ei kuitenkaan ole tavaton, sillä vastaavasti erästä Jöns Jönssinpoikaakaan ei oltu kirjattu vuoden 1667 eikä sen jälkeisiin Kuolajärven henkikirjoihin, vaikka hänen poikansa olivat. Jöns oli mahdollisesti tulokas Sompiosta ja saanut vaimon Harin suvusta. Eräs Jons Jonsinpoika oli kirjoilla Sompiossa verovuosina 1678 ja 1679.

Jos Hannu ei ollut Olli ja Jöns Hannunpoikien veli, hän oli ollut tulokas ja saanut puolisokseen heidän siskonsa ja alkanut asuttaa Sotkajärveä. Mahdollista on sekin, ettei Hannu koskaan saapunut Kuolajärvelle, mikä kylän voudintileissä näyttäytyisi samalla tavalla näkymättömyytenä.

Lähteet:

Kuolajärven voudintilit 1598–1620
Kuolajärven henkikirjat 1643 ja 1667–1704
Sompion henkikirjat 1667–1698

15.8.2023tekstinaura Ei kommentteja

Sompiossa verovuosina 1667–1698

Vuonna 1599 Sompioon saapuneista kuudesta miehestä kahden jälkeläisistä alkoi kylän tunnetut suvut, jotka saivat käyttöönsä isännimet 1690-luvulla. Nimismies Mieliä Ollinpojalla oli Päiväsarria-niminen poika, jonka eräs vesa kantoi sittemmin Suvak-nimeä. Akmeelilla eli Aikia Ikämielenpojalla oli kolme poikaa. Hannun jälkeläisiä olivat Keitzat, Torjut ja Mustat. Keitzojen isä Hannu Hannunpoika oli toiminut Juho Matsin ja kahden sodankyläläisen lappalaismiehen kanssa kemijärveläisten ja lappalaisten kalastukseen liittyvän kiistan kantajina vuonna 1646. Lisäksi hän oli Sompion henkikirjoihin nimettynä vuoteen 1674 saakka. Ollin jälkeläisiä olivat Turvaiset sekä Antin jälkeläisiä Arvidit. Vuoden 1643 jälkeen kylään saapui Olli Teutianpoika, jonka poika Piettar otti nimeksenen Wuolab (muunnelma Olli-nimestä). Sukunimien lähtökohtana oli joko isännimi (kantajan saamelainen tai kristillinen nimi ajoittuu 1640-luvulle) tai henkilön ominaisuus.

Vuonna 1704 Sompiojärvellä kalastivat Mustat, Suvat, Torjut, Arvidit sekä Antti Keitsa, Sompiojoella Paavali Pekanpoika Suva ja Suvakinmaalla (Sivakkamaa –> Luiron kylä) Martti Pekanpoika Suva, Arajärvellä kalastivat Antti Pekanpoika Suva, Hannu Keitza sekä Antti ja Juho Tuomaanpojat. Kurujärvellä (nykyään Lokan tekojärven alla) kalasti Tuomas Ollinpoika ja Kiurujärvellä Juho Antinpoika Turvainen. Vuonna 1695 Tuomaan veli Olli Ollinpoika oli kalastanut Kiurujärvellä. Siurujärvellä taas kalasti Matti Ollinpoika.

Vuoden 1643 henkikirjaan kirjatuista verolappalaisista viiden nimet olivat 1667 henkikirjassa. 1643 jälkeen nautintamaita saaneita lappalaismiehiä oli listassa 12. Vuoden 1667 listasta nimetyistä miehistä ainoastaan kolme oli nimetty vuoden 1998 listaan. Vuosina 1686 uusia verolappalaisia kirjattiin neljä, vuonna 1690 neljä ja vuonna 1692 kolme.

Uudisasukkaista Paavali Pelkonen, joka oli asettunut oikeuden päätöksellä Kilpimaahan, kirjattiin Sompion henkikirjaan verovuonna 1680, hänen poikansa Matti 1685 ja Niilo Simonpoika Pelkonen (Perttunen) 1692 asetuttuaan viisi vuotta aikaisemmin Saunavaaraan kunnostaakseen Perttusen autiotilan.

Lähteet

Sompion henkikirjat 1667–1704
Andersson, G. A. Kemijärven pitäjien vaiheita, Lapin Kansan kirjapaino 1957.
https://www.geni.com/people/Niilo-Perttunen/6000000040836552658

30.7.2023tekstinaura Ei kommentteja

Kuolajärvellä verovuosina 1572–1620

Vuonna 1563 Kuolajärven 17 verolappalaisesta jäi yhdeksän sen ja Sompion väliin perustetun Kemikylän puolelle. Sen jälkeen väkeä siirtyi Kemikylän ja Kuolajärven välillä aina vuoteen 1605 saakka.

Vuosien 1572–1583 välillä kaikkiaan 46 kuolajärveläistä lappalaismiestä asutti asuinkenttiään. Heistä 13 oli saanut nautintamaansa käyttöönsä ennen vuotta 1572 ja heistäkin neljä oli paluumuuttajia Kemikylästä. Jakson lopussa viisi verolappalaista siirtyi Kemikylään.

Vuosina 1584–1589 Kuolajärveä asutti kaikkiaan 33 verolappalaista. Kolme oli tullut Vienan Karjalasta, mutta tulokkaat viipyivät kylässä ainoastaan yhden vuoden. Jakson aikana ensimmäisen kerran veroa maksavia miehiä oli 20.

Vuosina 1590–1595 kylää asutti kaikkiaan 33 verolappalaista. Heistä 13 nautti veromaansa antimia ensimmäisen kerran. Kolme miestä oli voudintilissä merkitty tapetuksi Pitkän vihan mittelöissä.

Vuosina 1598–1605 Kuolajärveä asutti 31 verolappalaista. Tuona aikana neljä miestä muutti Kemikylään. Lapinveron maksuun osallistui ensimmäisen kerran kuusi miestä, joista yksi oli tulokas ja saapunut jakson alussa.

Vuosina 1606–1620 veroa maksavien miesten määrä oli kylässä laskenut 24:än. Heistä aloittavia lappalaisia oli viisi.

Vuosina 1572–1620 Kuolajärveä asutti lappalaisten kolme sukupolvea. Toinen sukupolvi oli väkirikkain. Se oli kasvanut yli puolitoistakertaiseksi ensimmäiseen sukupolveen verrattuna. Sen sijaan kolmas sukupolvi oli jäänyt toisesta kolmannekseen ja ensimmäisestäkin puoleen. Tällä tavalla Pitkä viha oli vaikuttanut Kuolajärven lapinkylään.

Lähde:

Kuolajärven voudintilit 1563–1620

18.7.2023tekstinaura Ei kommentteja

Jöns Harinpoika

Vuoden 1598 Kuolajärven verokirjaan nimetty lappalainen Jöns Hannunpoika oli useissa Kemikylän voudintileissä nimellä Jöns Harinpoika. Kuolajärven voudintileistä voi tulkita, että Hari viittaa Aripäivään ja patronyymin kirjoitusasuna on myös Arbe, Arvi tai Heikki. Se miksi Jöns Harin isännimi kääntyy Hannunpojaksi viittaa vain häneen itseensä. Hän ei ollut Aripäivän sukua.

Jöns Hannunpojan etunimen kirjoitusasu lienee varsinaisesti Ions. Se on lyhenne nimestä Iänjoutsi. Välillä 1576–1598 Kuolajärvellä vaikutti voudintilien mukaan eräs Hannu Aikianpoika, josta viimeisenä vuotena tehtiin kylän nimismies. Seuraamalla voudintilejä taaksepäin paljastuu hänen lappalaisnimekseen Iänjoutsi. Kuolajärven vuoden 1598 voudintili alkaa nimillä Hannu Aikianpoika (nimismies) ja hänen poikansa Olli ja Jöns.

Jöns Hannun(Harin)poika vaihtoi vuonna 1599 asuinpaikkaa Kemikylään. Viimeinen merkintä on hänestä verovuodelta 1606. Ehkä sen jälkeen hän palasi Tenniöjärvelle, josta hänen sukunsa on lähtöisin. Jöns Harinpojan suora jälkeläinen tunnetaan Tuomas Juhonpoikana. Hänen poikansa Antti ja Juho kantoivat henkikirjoissa sukunimeä Sarri. Kirkonkirjoissa Juhon sukunimi oli Saija.

Lähteet:

Kuolajärven voudintilit 1555–1620
Kuolajärven henkikirja 1643 ja 1667–1704
Kemikylän voudintilit 1599–1606